Alkava kesä, paperihommat ja syvä huokaus. Taas se aika vuodesta, jolloin on pakko kysyä: Onko suomalainen maanviljelijä tosiaan niin jääräpäinen, että on keksittävä mitä ihmeellisempiä keinoja ahdistaa viljelijä nurkkaan ja saada luopumaan elinkeinostaan? Tämä ajatus herää, kun yrittää päästä jyvälle uusista tukiehdoista. Ympäristön pelastamiseksi on keksitty tapa jos toinenkin, joiden toteuttaminen ei ole enää niinkään kiinni traktorinajotaidoista vaan tekstinymmärtämisestä.

Olen aina pitänyt lukemisesta ja uuden oppimisesta, mutta viimeistään tänä keväänä olen havainnut, että joko oppimiskykyni on heikentynyt tai sitten nämä uudet tukiehdot ovat niin monimutkaiset, ettei niistä ota selkoa millään. Tai sitten minulla on paha asennevika. Ilolla olemme ottaneet vastaan ammattiapua tukiasioissa, mutta hyvä se lie olla itsekin vähän hajulla mitä valitsee, miksi ja mitä valinnat edellyttävät.

Viljelysuunnitelmaa päivittäessä on hienoinen pelko, tekeekö pahojakin unohduksia tai virheitä, onko varmasti oikea lantalaji valittuna, onhan apulantasäkin kyljessä samat ravinnepitoisuudet kuin ohjelmistoon on valittu, onhan viljavuusnäytteet varmasti kohdistettu oikeille lohkoille, onhan liian kaltevat pellonosat omina kasvulohkoina, onhan taas muuttunut peruslohkon pinta-ala korjattu, onhan kasvilajien prosenttiosuudet peltoalasta oikein. Lista jatkuu.

Vaikka kuinka on huolellinen ja tekee parhaansa, pitää muistuttaa itselleen, ettei inhimillistä erehdystä ole näissä asioissa olemassakaan. Eikä se paperityö peltopuolen tukiin lopu. Eläinpuolella vaaditaan samaa tarkkuutta eikä virheitä sallita. Sonnipoikien kelakortit korvissa tarkistetaan päivittäin, etteivät ole tipahdelleet pois ja laulu ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat” on saanut uudet sanat ja merkityksen. Samoin tarkistetaan onko jokainen rehuerä merkitty asianmukaisesti, lääkitykset merkitään Nasevaan, on omavalvontakuvausta, terveydenhuoltosuunnitelmaa, eläinrekisteriä… Mietin usein, onko näin tarkat säädökset tosiaan jokaisessa EU-maassa?

Jos minulla olisi ylimääräistä aikaa, voisin hyvin selvittää asiaa. Ja entäs maat, jotka eivät ole EU:n jäsenmaita, mutta joista meillekin ruokaa tuodaan? Millaista on alkutuotanto näissä maissa? Kuinka ympäristöasiat on näissä maissa otettu huomioon? Onko jokaisen eläimen alkuperä ja terveydentila tarkistettavissa kuten meillä Suomessa?

En yhtään ihmettele, että suomalaista ruokaa arvostetaan muualla maailmassa. Sitä ihmettelen, etteivät suomalaiset itse sitä tunnu aina arvostavan. Toisaalta jonkin tärkeän puuttumisen huomaa vasta sitten kun sen menettää.

Näiden paperihommien kiukustuttamana joudun joskus muistuttelemaan itselleni, että nämä ovat osin ammatinvalinta-asioita, ja kiukkukierroksia laskiessa voin todeta, että välillä pitää olla vähemmän kivojakin asioita, että se hirmuisen kiva tuntuu vielä mukavammalta! Ja viimeistään, kun tietokoneen näytölle ilmestyy otsikossa kysytty kysymys, on aika huokaista, sulkea kone, kiitellä sitä että se todellakin ymmärtää minua, ja lähteä haistelemaan vaikkapa navetanhajua. Sonnipojat tai tuo meidän lemmikkilehmä eivät välitä siitä mitä papereissa lukee. Niillä on tärkeämpiä asioita viestittävänä, ja niiden tulkitseminen on paljon mielekkäämpää ja helpompaa. Ainakin välillä.