Pinaattilätty poikineen

02.3.2015
Asiakas Ruoka & tuotteet

Pinaattilätty on varmaan kaikille tuttu, helppo valmisruoka ja yksi suomalaista kouluruokaklassikoista. Olin syksyllä tilaisuudessa, jossa puhuttiin ruuasta ja siihen liittyvistä tarinoista. Keskustelu kääntyi pinaattilättyihin ja niiden kanssa tarjottaviin lisukkeisiin. Kaikilla keskusteluun osallistujilla oli oma vankka mielipide, ja jokaisen mielestä ne omat lisukkeet olivat ainoat oikeat.

No, mitä pinaattilättyjen kanssa sitten syödään? Jo mielipiteissämme tuli esiin monta eri vaihtoehtoa ja lisäksi googletin muutaman kouluruokalistan ympäri maata, selasin pari keskustelupalstaa ja johonkin ruokablogiinkin päädyin. Aihe on noussut esiin myös joissain kotiseutuun liittyvissä tutkimuksissa.

Seinäjoella pinaattilättyjen kaverina on jauhelihakastike, Nurmossa karviaishillo, Ähtärissä ruokaisaa salaattia, tuoresosetta ja kananmunaa, Muhoksella yrttinen kastike, perunat ja puolukkahillo, Imatralla hillo, tonnikalapastasalaatti ja perunamuusi, Ylöjärvellä kastike, perunat, salaatti ja puolukkahillo, Lieksassa kermaperunat, puolukkahillo ja salaatti ja niin edelleen…

Keskustelupalstoilla erilaiset hillot olivat suosituin lisuke perunan lisäksi. Tämän kirjoituksen kuvituksena on kuva Atrian kuvapankista – kokkimme on keksinyt yhdistää pinaattilätyt punajuuririsoton ja paistettujen sienien kanssa. Äkkiä arkinen ruoka muuttuikin piirun verran fiinimmäksi.

Tulimme syksyisessä keskustelussamme siihen lopputulokseen, että koulujen ruokalistoista päättävillä on aikamoinen vaikutus siihen, mitkä ruuat ja lisukkeet koemme oikeiksi makupareiksi. Parissakymmenessä vuodessa se yksi arkinen päätös on voinut muuttaa koko alueen ruokakulttuuria. Seinäjokelaisessa Duudson Activity Parkissa pinaattilätyt ja jauhelihakastike löytyvät ravintolan ruokalistaltakin – Hannu-Pekan eli HP:n herkuksi nimettynä. Ja se on kuulemma listan toisiksi suosituin annos heti hampurilaisten jälkeen.

Ei ole samantekevää mitä suuhumme laitamme. Arjessa valintoja tehdään usein kiireessä ja tottumuksesta. Tottumuksessa taitaa olla aika pitkälti kyse juuri näistä tunnesyistä ja ruokakulttuurista.

Ja mitäs minä niiden pinaattilättyjen kanssa syön? No jauhelihakastiketta tietysti. Sehän on ainut oikea lisuke.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Hanna Holtinkoski

Hanna Holtinkoski työskenteli markkinointipäällikkönä Atrian viennissä.

Lue kirjoittajan muita blogeja