Henri Alénin Dry rub marinoitua naudanfileetä ja varhaisperunoita

”Marinadin ei tarvitse aina olla öljypohjainen, vaan marinoida voi myös kuivamausteella. Klassisen amerikkalaiset dry rubit sopivat upeasti grillaukseen. Dry rubin sisältämän sokerin ansiosta naudanfileepaloihin tulee upean karamellisoitunut pinta.
Uusia perunoita tulee monesti keitettyä turhankin runsaasti. Nämä vartaat muuntavat jääkaapin uumenissa piileskelevät keitetyt potut todelliseksi grilliherkuksi.”
Henri Alén
Raaka-aineet
1 pkt Atria Takuumurea Naudan Ulkofilee n800g
10 pientä keitettyä varhaisperunaa
3 sipulia
3 paprikaa
varrastikkuja
Dry rub:
2 rkl ruskeaa sokeria
1 rkl savustettua paprikajauhetta
1 rkl sormisuolaa
1 rkl jauhettua mustapippuria
1 tl kuivattua valkosipulia
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
Valmistusohje
- Aloita valmistamalla dry rub -mausteseos. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään huolellisesti. Dry rub säilyy tiiviissä pussissa tai purkissa jääkaapissa kuukauden ajan.
- Poista ulkofileestä mahdollinen kalvo ja paloittele se noin 5 x 5 cm paloiksi. Hiero palojen joukkoon runsaasti dry rubia ja anna maustua vähintään 2 tuntia jääkaapissa.
- Paloittele sipuli ja paprika. Pujottele vartaisiin vuorotellen tiiviisti fileetä, perunoita, sipulia ja paprikaa. Grillaa vartaita välillä käännellen noin 10-15 minuuttia.