Pinaattimunakasrulla nyhtökalkkunalla

Työaika 30 min Kokonaisaika 2 t
4 annosta
nyhtökalkkuna.jpg

Pinaattimunakasrulla nyhtökalkkunatäytteellä on maistuva valinta arkeen! Rullaa voi tuunata myös muilla täytteillä oman maun mukaan. Jos nyhtökalkkunaa jää yli, sitä voi kätevästi käyttää vaikka lämpimiin voileipiin, tortilloihin tai wokkiin.

Raaka-aineet

1 pkt Atria Nyhtökalkkuna Mausteinen n800g

100 g tuoretta pinaattia

6 kpl kananmunia

5 dl maitoa

1,5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

Täytteeksi

kourallinen tuoretta rucolaa

puolitettuja kirsikkatomaatteja

Valmistusohje

  1. Valmista nyhtökalkkuna pakkauksen ohjeen mukaisesti.
  2. Sekoita munakkaan ainekset yhteen. Riko kananmunien rakenne vispilällä, lisää maito sekä kuivat raaka-aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Huuhtele ja suikaloi pinaatti taikinan joukkoon.
  3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia.
  4. Nosta uunista jäähtymään hetkeksi.
  5. Revi kypsennetty nyhtökalkkuna kahta haarukkaa apuna käyttäen ja levitä täyte munakaspohjalle. Jätä reunoilta hieman vajaaksi, jotta täyte ei valuisi pois.
  6. Lisää päälle puolitetut kirsikkatomaatit, revi päälle tuoretta rucolaa ja kääri kokonaisuus rullalle saumapuoli alaspäin.
  7. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.