Kinkku-taatelipizza Bianco

Työaika 30 min Kokonaisaika 1 t 30 min
2-3 annosta

Tähän herkulliseen pizzaan saa upotettua niin loput kinkut, kuin joulun juustolautaselta jääneet herkkupalatkin.

Tomaattikastiketta ei valkoiseen pizzaan tule, vaan kastikkeena toimii täyteläinen ranskankerma. Jouluun kuuluvat taatelit tuovat pizzaan ihanaa hedelmäisyyttä ja makeutta. Taatelihilloketta sopii valmistaa muutenkin kuin vain tähän pizzaan. Se on herkkua myös esimerkiksi grillatun lihan kanssa.

Raaka-aineet

Pizzapohja:

1½ dl kädenlämpöistä vettä

1 rkl oliiviöljyä

15 g hiivaa

1/2 tl suolaa

3 dl 00-vehnäjauhoja tai durumvehnäjauhoja

Taatelihilloke:

1 rkl voita

1 kpl pieni sipuli viipaloituna

10 kpl pehmeää, kivetöntä taatelia viipaloituna

1 tl sokeria

Lisäksi:

ranskankermaa

joulukinkkua viipaleina

sinihomejuustoa tai muuta juustoa maun mukaan

rucolaa

Valmistusohje

  1. Laita vesi ja öljy kulhoon. Liuota hiiva joukkoon. Lisää suola ja jauhot, ja vaivaa taikinaa hetki. Anna kohota huoneenlämmössä noin tunti keittiöpyyhkeellä peitettynä.
  2. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon sipuli. Kuullota sipuleita hetki pienellä lämmöllä. Nosta lämpöä ja lisää joukkoon taatelit ja sokeri. Anna karamellisoitua hetki.
  3. Kauli pizzapohjat ja anna kohota vielä hetki.
  4. Levitä pizzapohjalle ranskankermaa ja revi päälle joulukinkkua. Lisää päälle karamellisoitu taatelia ja murennettua sinihomejuustoa.
  5. Paista 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja reunat saaneet vähän väriä. Viimeistele rucolalla.