Ronald McDonald Lastentalosäätiön Vihreä Talo, alkuperäiseltä nimeltään Ihamäen talo, on alun perin kotoisin Nurmosta Etelä-Pohjanmaalta. Ihamäen talo Nurmon kirkonkylässä rakennettiin vuonna 1844 maataloustilan päärakennukseksi. Tila oli aikanaan Nurmon suurimpia maataloustiloja. Myöhemmin talo myytiin Ala-Penttilän suvulle. Talon viimeiset asukkaat sen alkuperäisellä paikallaan olivat Matti ja Maija Ala-Penttilä, jotka asuivat tilalla aina 1970-luvun puoliväliin asti. Matti Ala-Penttilällä oli tilalla lypsykarjaa ja hän viljeli tilan peltoja.  Myöhemmin talo purettiin tiejärjestelyiden alta ja hirret myytiin eteläpohjalaiselle hirsirakentajalle. Ronald McDonald säätiö osti hirret Vihreän talon rakentamista varten.

Puolitoistafooninkinen talo Nurmon kirkonkylässä

Ihamäen suuressa pohjalaistalossa oli asukkaita aina 1970-luvun puoliväliin asti. Silloin Ihamäen talossa asuivat sisarukset Matti ja Maija Ala-Penttilä. Ihamäen talossa viljeltiin peltoja ja navetassa oli muutamia lehmiä ja hevosia.  Kun lehmistä ei enää ollut lypsäjiksi, ne vietiin teuraaksi Itikan teurastamolle Seinäjoelle, Itikanmäelle. Myöhemmin Itikan teurastamosta tuli Suomen suurin lihatalo Atria.

Talon isäntä Matti Ala-Penttilä piti hevosista hyvää huolta. Hevoset olivat kesällä niityllä aitauksessa ja talvella niitä pidettiin pihapiirissä olevassa navetassa. Hevosille syötettiin pelloilla kasvatettua heinää ja viljaa.

Pihapiirissä oli asuintalon lisäksi kaksikerroksinen aitta ja pidempi lato ja katos. Hirrestä tehty navetta oli hieman kauempana pihan perällä. Rakennukset muodostivat U-muotoisen kehän - turvallisen perinteisen pohjalaismallisen pihapiirin. Katoksessa säilytettiin mm. hevoskärryjä ja -rekiä. Niistä isäntä piti myös hyvää huolta, niin kuin hevosmiehet ennen vanhaan pitivät.

Talo oli rakennettu perinteisen pohjalaismallin mukaisesti. Kun taloon mentiin sisään, ensin saavuttiin isoon eteiseen - porstuaan. Oikealle käännyttiin tupaan, joka oli iso ehkä noin 40 neliötä. Tupa oli talon sydän: siellä pidettiin takassa valakiaa, laitettiin ruokaa, leivottiin leipää leivinuunissa. Olipa tuvan nurkassa sen ajan mukaiset “korkoossängyt” eli kerrossänky, jossa oli verhot nukkujan edessä. Tupaan astuessa oikealla puolella oli avotakka ja ovenpuoleisella reunalla kuja takan päälle. Takanpäällys oli hyvä säilytyspaikka kaikenlaiselle tavaralle, ja siellä saattoi kuivata vaikkapa räntäsateessa kastuneita nahkasaappaita. Takan reunassa oli pieni puuhella ja leivinuuni, jossa talon naisväki keitti ruokaa talon väelle.

Tuvan keskivaiheilla oli pitkä pöytä ja penkit pöydän ympärillä. Ikkunan vieressä oli keinutuoli ja siinä oli pitkät jalat. Sillä saattoi keinua niin kovaa, että koko keinu meinasi kaatua.

Tuvasta ja eteisestä pääsi kamareihin, joita Ihamäen talossa oli useita. Yläkerrassa oli kaksi kamaria, yksi molemmissa päissä. Tuvan seinät olivat hirsiset, ja kamareissa oli pinkopahvit ja tapetit. Myöhemmin toiseen alakerran kamariin rakennettiin pesutila ja sauna.

Elämää Ihamäen talossa

Matti ja Maija Ala-Penttilä olivat sisaruksia, ja talossa asui myös heidän äitinsä Liisa. Matti meni naimisiin 1930-luvun alkupuolella Ylistarosta kotoisin olevan Matildan kanssa. Matilda muutti Nurmoon Ihamäen talon uudeksi emännäksi. Nuorelle parille syntyi kaksi poikaa: Pauli vuonna 1936 ja Eero vuonna 1938.

Kaksi voimakastahtoista pohjalaisnaista, Liisa-anoppi ja Matilda-miniä, yrittivät elää sovussa keskenään. Mutta huonolla menestyksellä: yhteen taloon ei kahta emäntää mahtunut! Matilda keräsi tavaransa, otti pojat mukaansa ja muutti takasin Ylistaroon, noin 25 kilometrin päähän Ihamäestä. Avioeroa ei siihen aikaan otettu, eikä perähän itketty! Matti jäi Ihamäkeen viljelemään maita ja hoitamaan karjaa. Myöhemmin, kun Matti ei vanhuuttaan jaksanut enää tehdä maatalon töitä, Nurmon pellot laitettiin vuokralle.

Muutamien vuosien kuluttua Matin miniä, Eeron vaimo ehdotti miehelleen, että eikö mentäisi käymään Matti-isän luona. Ihamäessä vieraat otettiin avosylin vastaan ja siitä lähti uudelleen yhteydenpito. Tämän jälkeen ylistarolaiset rupesivat viljelemään myös Nurmon peltoja.

Matti oli lempeä ja hyväntahtoinen mies. Lapset ja lapsenlapset muistavat hänet hymyilevänä velmuilijana. Hän oli siskonsa Maijan kanssa musikaalinen ja niin kuin siihen aikaan sanottiin: kovia veisaamaan. Ihamäen tuvassa oli hyvä ja leppoisa tunnelma.

Matti muutti 70-luvulla Ylistaroon Matildansa hoiviin ja niin elettiin elämän ehtoopuoli yhdessä loppuun asti. Viimeisinä vuosinaan Mattia vaivasi huonomuistisuus ja hänet saatiin usein kiinni ajamasta polkupyörällä Ylistarosta Nurmoon: oli menossa kotiin Ihamäkeen, kun ei muuta muistanut. Ihamäen talon viimeinen isäntä Matti Ala-Penttilä kuoli vuonna 1981.

Niilo Ala-Penttilän tarina - Äyräpää vei nuoren miehen

Ihamäen talossa syntyi ja nuoruutensa asui myös Matin nuorempi veli Niilo, Mikko veli asui jo perheensä kanssa. Niilo oli kova urheilumies ja harrasti painia. Nurmossa oli siihen aikaan kova painijoukkue ja sen johdosta painin taso ja harjoitteluolosuhteet olivat erinomaiset Nurmon nuorille miehille. Niilo voitti useita mestaruuksia maakuntatasolla ja löytyypä häneltä myös useita Suomenmestaruusmitaleita. Kirkkaimpana on vuonna 1937 voitettu vapaapainin Suomenmestaruus sarjassa 72 kg.

Niilo kävi sotaväen Uudenmaan Rakuunarykmentissä vuosina 1936–1938. Kun talvisota syttyi vuoden 1939 lopulla, myös Niilo lähti sotaan. Äyräpään kirkonmäen taistelussa maaliskuussa 1940 kaatui yli 40 nurmolaista – parikymppinen Niilo Ala-Penttilä oli yksi heistä. Nuoren miehen elämä katkesi traagisesti ja suru oli suuri Ihamäessä.

Ihamäen talon seinät ovat nähneet ja kuulleet vuosien saatossa monenlaisia tarinoita, ihmisten iloja ja suruja, veisuuta ja soittoa. Useat sukupolvet - isät, äidit, mummat, paapat, miniät ja vävyt ovat asuneet Ihamäen talon hirsien suojassa. Tässä tarinassa kerrottiin lyhyt jakso Ihamäen talon historiaa.

Tämän tarinan kertoi meille Matti Ala-Penttilän Eero-pojan kaksi lasta: Kimmo Ala-Penttilä ja Riitta Ojanperä Ylistarosta.

Atria tukee Ronald McDonald Lastensäätiön toimintaa lahjoittamalla 25 000 euroa Vihreän Talon maalaukseen.