Oikeasti parempaa hyvinvointia

19.9.2019
Alkutuotanto Eläinten hyvinvointi Vastuullisuus

Vapaa on nyt päivän sana, jonka kaikki haluaisivat omia. Juustoportti ja Valio nokittelevat keskenään, mitä vapaanlehmän kriteeristö pitää sisällään. Lähtökohtaisesti meidän pitää tehdä toimenpiteitä, jotka parantavat eläinten hyvinvointia. Ei kikkailua vaan parempaa hyvinvointia. Piste.

Ei kikkailua vaan parempaa hyvinvointia.

Itse olin pitkään skeptinen, kun vuosia sitten käynnistyi keskustelu vapaaporsitukseen siirtymisestä. Kokemukset Ruotsin mallista, jossa lainsäädännöllä pakotettiin tilat siirtymään vapaaporsitukseen ilman asianmukaista tutkimusta ja kehitystä, olivat surkeat. Ruotsalainen tuotanto ja omavaraisuus romahtivat ja toisaalta maahan alkoi virrata muualla tuotettua lihaan, jonka olosuhteisiin ei voitu enää itse vaikuttaa. 

Kokonaisuudessaan eläinten hyvinvointi heikkeni Ruotsissa, sillä porsaiden syntymän jälkeinen kuolleisuus kääntyikin nousuun. Päähuomio kun oli laitettu porsimishäkkien kieltämiseen. Kun hyvinvointia tarkastellaan kokonaisuudessaan, niin tämä on minusta yksi oleellisimmista asioista. Tarkastellaanko vain emakon hyvinvointia vai emakon ja porsaiden?

Kun hyvinvointia tarkastellaan kokonaisuudessaan, niin tämä on minusta yksi oleellisimmista asioista.

Ruotsin mallista kuitenkin opittiin ja Atrialla maltettiin tehdä kotiläksyt kunnolla. Suomessa tutkimusta tehdään verrattain erittäin vähän ja juurikaan tätä tukevaa tutkimusta ei ollenkaan. Opintomatkat ulkomailla avasivat silmiä ja opettivat myös, miten asioita ei kannata tehdä. Rinnalla on kuitenkin myös yritystoiminnan raadollinen puoli, eli raha. Investointikustannuksen on oltava kohtuullinen ja lainat on pystyttävä maksamaan takaisin. Keskimääräinen kuluttaja ei ole valmis maksamaan tuotteesta juurikaan enempää.

Oleellisimmat opit olivat, että emakoilla ja porsailla on oltava selvästi erilaiset elinympäristöt noin 6m2 alueella. Siinä missä vastasyntynyt possu viihtyy vedottomassa 33-asteessa, on emakon mukavuusalue lähempänä 15-astetta. Nämä olivat kuitenkin ratkaistavia asioita ja tällä hetkellä vapaaporsitustilojen emakot hoitavat porsaitaan varsin tyytyväisinä ja mukavissa olosuhteissa. Emakoilla on nyt mahdollisuus liikkua, mikä parantaa niiden hyvinvointia.

 

Välillä keskustelu vapaaporsitukseen liittyvässä säädännössä meinaa lipsahtaa epäolennaisuuteen. Jos vapaaporsituskarsinassa on mahdollisuus laittaa emakko häkkiin esimerkiksi hoitotoimenpiteiden ajaksi, heikentääkö se eläimen hyvinvointia. Vai parantaako se? Vai pitääkö miettiä kokonaisuutta. Emakko on myös hyvin vahva ja puolustaa porsaitaan leijonaemon lailla. Hoitaja häviää pelin varmuudella.

Minusta tärkeintä on, että eläinten hyvinvointi paranee oikeasti. Pidän tärkeänä sitä, että voin itse olla mukana kehittämässä hyvinvointiin liittyvä olennaisia asioita. Ja se, että atrialaisesta porsastuotannosta noin 30 prosenttia on siirtynyt vapaaporsitukseen ensi vuoden loppuun mennessä.   Kokemukset vapaaporsituksesta ovat tähän saakka on hyvät. Kun juttelin yhden tilallisen kanssa, hän totesi, ettei vaihtaisi takaisin mistään hinnasta. Tilallisille eläinten hyvinvointi on ykkösasia.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Niina Immonen

Niina Immonen työskentelee kehityspäällikkönä Atria Sika -ketjussa. Organisointikykyinen atrialainen on ylpeä voidessaan osaltaan vaikuttaa siihen, että kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus syödä puhdasta, turvallista ja maukasta ruokaa. Vapaa-ajallaan Niina pyrkii kehittymään paremmaksi juoksijaksi. Lisäksi hän rentoutuu mökillä ja raviurheilun parissa. Erityisen hyvälle tuulelle Niinan saa se, kun atrialaisella sikatilalla sekä eläimet että yrittäjä voivat hyvin! Niinan ruokabravuuri on pulled pork, mutta oikeastaan nainen kokee olevansa parempi elävien eläinten kanssa – vaikka hyvä ruoka onkin lähellä sydäntä.

Lue kirjoittajan muita blogeja