Muistelimme kahvipöydässä työkavereiden kanssa lapsuuden jouluperinteitä. Sitä kuinka pöydät notkuivat seitsemän sortin laatikoista, rosolleista, riisipuurosta ja sekahedelmäsopasta. Jouluvalmistelut, kuivakakkujen ja pipareiden leipominen aloitettiin aikaisin. 

Oma äitini piti itsestäänselvyytenä sitä, että kaikki oli itsetehtyä. Ei silloin kukaan arvonsa tunteva perheenäiti puhunut pakastetaikinoista. Olisi ollut myös ennenkuulumatonta, jos maksalaatikko olisi ostettu kaupasta. Eihän se olisi maistunutkaan yhtään kotoisalta. Äitini tekemä rosolli, ylistarolaisittain "salla", oli mielestäni kinkun jälkeen maailman toiseksi parasta jouluherkkua. Omassa kasvimaassa kasvatetut porkkanat ja punajuuret keitettiin ja paloiteltiin joulua varten pakasteeseen jo syksyllä. Mutta jotain olisi voinut jättää jouluna keittämättä, nimittäin lipeäkalaa. En voinut sietää keitetyn kalan hajua. Toki sitä söi, kunhan päälle ripotteli tarpeeksi pippuria ja suolaa, muuten se ei sopinut pienen tytön makumaailmaan. 

Joulupöydän kruunasi totta kai komea sinappihuntuinen joululukinkku, jota paisteltiin aattoa edeltävä yö hartaudella tarkassa valvonnassa ja. Ja mitä rasvaisempi kinkku, sitä parempi. Lapsuuteni jouluaaton aamun kruunasi uunissa kuorrutettu hiukan ylikypsä kinkku, riisipuuro ja sekahedelmäkiisseli sekä television lastenohjelmat. 

Mutta miten on nykyään? Ainakin pikaisessa kahvipöytägallupissa kävi ilmi, että lähes jokaiseen perheeseen joululaatikot ostetaan valmiina ja tortut ja piparkakut tehdään pakastetaikinasta. Kiireisen äidin tai isän ei ole mitään syytä kokea huonoa omaatuntoa siitä, että tuunaa valmisruokaa. En koe minäkään. Teen sen, mihin omat rahkeeni riittävät. 

Foodwestin ja Atrian toteuttamassa tutkimuksessa todetaan, että suomalaisista on tullut rentoja joulufiilistelijöitä. Vaikka arvostamme perinteitä, emme enää tiukkapipoisesti noudata niitä. Haluamme istua joulupöytään perinteitä kunnioittaen mutta rennosti nauttien, sillä tärkeintä joulussa on yhdessäolo läheisten kanssa. Tuttuja ruokia sovelletaan omaan makuun, ja ruoanlaitossa on lupa myös oikaista. Eikä sekään haittaa, vaikka lapsille ei kaikki lanttulaatikot ja lipeäkalat maistuisikaan.

Modernista joulupöydästä löytyy jokaiselle jotain ja perheillä voi olla omia uusia perinteitä. Tuttuja makuja uskalletaan soveltaa, joulupöydän tarjontaa voidaan monipuolistaa ja lisätä uusia ruokalajeja perinteisten rinnalle. Tapaninpäivänä voidaan syödä vaikka joulukinkkupitsaa. 

Minun poikani jätti pari vuotta sitten joulupukille lahjalistan, jossa oli kaikkien pleikkapelien lisäksi yksinkertainen toive saada joulupäivänä risottoa. Ja niinpä äippä keitti kattilallisen risottoa ja lapsella oli hyvä joulumieli!

Mutta on yksi arvokas jouluperinne, joka säilyy vuosikymmenistä toisiin. Se on Atrian kotimainen joulukinkku. Tutkimuksen mukaan 86 % suomalaisista aikoo jatkossakin säilyttää kinkun joulupöydässään. Ei meidänkään perheen joulu ei olisi joulu ilman itse paistettua kinkkua. 

Myönnän, että kinkun paistaminen on joka jouluinen jännitysmomentti. Lähinnä se, otanko pakastekinkun ajoissa sulamaan, sillä meidän perheen kinkun pitää olla herkullisen ylikypsää. Onneksi aatonaattona Atrian Facessa kinkun paistoa valvoo kanssamme Atria Mestari Jame. Ja muistetaanhan joulun jälkeen viedä ylimääräiset paistinrasvat kauppojen keräyspisteisiin.

Rentoa joulun aikaa kaikkiin suomalaisiin koteihin!