Muistan sen aivan tarkasti. Minulla oli punainen koululaukku, punainen rannekello ja punaiset kengät. Vaikka tiesin jo etukäteen, keitä luokkakavereita minulle pienen kyläkoulun ensimmäiselle luokalle tulisi, silti uteliaana katselimme toisiamme äitiemme ja isiemme käsipuolista. Ihana opettaja-Liisa antoi meille ensimmäisenä koulupäivänä Aapiset, jotka olivat siihen aikaan vielä kovakantisia. Pulpettikaverikseni sain Hannun, jolla oli myös pienessä ranteessaan kello, oikea miesten kello.

Meistä useimmat muistavat ensimmäisen koulupäivänsä ja siihen liittyvät tuntemukset. Sen jännittävän ja pelonsekaisenkin tunteen siitä päivästä, jolloin oppiminen virallisesti alkoi. Ei oltu enää pikkulapsia, vaan kunnioitettuja koululaisia. Ystävä-kirjaankin sai kirjata ammatiksi: koululainen.

Oppiminen tosin oli alkanut jo noin seitsemän vuotta aiemmin. Nyt oli sen aika, kun osaamista lähdettiin kehittämään suunnitelmallisemmin ja sitä myös arvioitiin. Enpä olisi ekaluokkalaisena uskonut, että nyt muutama vuosikymmen myöhemmin opettelu, osaamisen kartuttaminen jatkuu edelleen. Koulutodistusta tai "jää luokalle" -lausetta ei sentään tarvitse enää jännittää.

Enpä olisi ekaluokkalaisena uskonut, että nyt muutama vuosikymmen myöhemmin opettelu jatkuu edelleen.

Selväksi on käynyt se, että työhön ja yksityiselämäänkin on tullut jäädäkseen uusien asioiden oppiminen. Teknologia auttaa meitä niin työssä kuin kotona. Digidigi, tekoäly – mitä näitä nyt on. Kodinkoneet on automatisoitu. Enää ei pyykätä pyykkilaudan avustuksella tai säilytetä kylmätuotteita maakellarissa.

Sekä tietotekniikka että robotisaatio helpottavat ja nopeuttavat työntekoa. Tuhannen taalan kysymys roikkuukin ilmassa: tarkoittaako tämä sitä, että ihmistä ja ihmisten osaamista ei enää tarvita tai että sitä ei kannata kehittää?

Sekä tietotekniikka että robotisaatio helpottavat ja nopeuttavat työntekoa. Tuhannen taalan kysymys roikkuukin ilmassa: tarkoittaako tämä sitä, että ihmistä ja ihmisten osaamista ei enää tarvita.

Ei tarkoita, päinvastoin. Kun mekaaniset ja toistuvat työt voidaan mallintaa, kopioida ja koneellistaa, lisääntyy sellaisen osaamisen tarve, joka ei ole mallinnettavissa. Se osaaminen on kokemuksella kerrytettyä, inhimmillistä osaamispääomaa. Tämän tyyppisestä osaamisesta on käytetty termiä ”hiljainen tieto”. Tässä osaamisessa ihminen on pistämätön. Tekoälykin kehittyy ihmisen avustuksella sekä ihmisen oivalluksella siitä, miten sitä voi hyödyntää.

Atrialainen osaamisen kehittäminen perustuu ajatteluun, että työssäoppiminen on se tapa, jolla taito kehittyy. Tämä ei tarkoita sitä, ettemme arvostaisi koulutusta ja tutkintoa. Me käännämme asian ylösalaisin: Tutkinto ja peruskoulutus ovat hyvä alku ammattilaiseksi kehittymisessä. Meitä atrialaisia on noin 2 500 ammattilaista, joiden osaaminen kehittyy joka päivä. Jokaisen työ on tärkeä ja osa atrialaista menestystarinaa.

Atrialainen osaamisen kehittäminen perustuu ajatteluun, että työssäoppiminen on se tapa, jolla taito kehittyy. 

Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa. Uuden oppimisen pitäisi olla arkipäiväistä, helppoa ja yhtä uteliaan jännittävää kuin ekaluokkalaisella, vaikka emme enää joka lukuvuosi saakaan uusia värikyniä, vihkoja ja tehtäväkirjoja. Ja koulukaverithan täällä Atrialla ovat yksi tärkeimmistä työtyytyväisyyttä tuovista asioista, henkilöstökyselynkin perusteella.

 Jokaisen työ on tärkeä ja osa atrialaista menestystarinaa.