Loman loppuessa ja arjen alkaessa tuli vilkaistua Pivoa. Se kertoi, että pääosa lomabudjetista oli kulunut ravintoloihin. Taas. Vaikka olihan se ihan tietoinen päätös, sillä minulle ja miehelleni hyvä ruoka on harrastus, johon laitetut eurot harvoin menevät hukkaan.

Hyvä ruoka on harrastus, johon laitetut eurot harvoin menevät hukkaan.

Jonkun kerran haukkasimme nopeasti jotain valtateiden varsien ihmishuoltamoilla, mutta enemmän mieleen jäivät illalliset erilaisissa ravintoloissa. Harmillisen moni Helsingin ravintoloista oli sulkenut ovensa heinäkuuksi, kun täältä maakunnasta pääsimme sinne ajan kanssa lomailemaan. Onneksi muutama mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli päättänyt palvella myös meitä lomalaisia!

Lihan alkuperämaan kysymisestä ravintolassa on itselleni tullut rutiinia. Tarjoilijoiden reaktiot kysymykseen tuntuvat vaihtelevan ääripäästä toiseen – toiset ymmärtävät heti halun suosia suomalaista, mutta joskus minulle on jäänyt olo, että olen jotenkin väärällä asialla, kun lihan alkuperää kyselen.

Lihan alkuperämaan kysymisestä ravintolassa on itselleni tullut rutiinia.

Mitä sitten söin? Eteeni tuotiin muun muassa tartarpihvi, karitsaa, possun kyljystä uusien perunoiden kanssa, broileria thaimaalaisittain, nauta- possu- ja broilerisliderit ja monta muuta herkkua. Kaikki valmistettuna ensiluokkaisesta suomalaisesta lihasta. Ja jos joskus vastaus on, että liha on ulkolaista, niin reagoin siihen valinnoillani ja valitsen vaikka kasvisruoan.

Suomalaisen lihan syömiseen on monta syytä. Maku, eläinten hyvinvointi, ruoan turvallisuus ja työllisyys ovat minulle ne tärkeimmät. Niiden takia kannattaa kysymyksensä esittää, vaikka joskus se kynnys voi olla korkeakin. Onneksi raaka-aineiden alkuperä on nyt pop ja suomalaiset ruoka-aineet suosiossa!