Lauantai-iltana, noin viikko sitten, minulle ilmoitettiin hyvin tiukkaan sävyyn, että äitienpäivän aamuna ei sitten tarvitse navettaan herätä. Että tyttö hoitaisi vasikkalan ja miespuoliset kävisivät läpi isommat navetat. Eli saisin nukkua niin sanotusti pitkään. Kovasti olisi tehnyt mieli pantojen ja automaatin pesuun, kun on eläinliikennettä taas mukavan tiukkaan tahtiin tiedossa, ja teuraitakin lähdössä, mutta ei auttanut.

Aamuyön hetkellä tunsin, kuinka joku herättelee ja se joku oli meidän seuraavan aamun vasikanhoitaja. Mahaan koskee ja on paha olla. Eli ei aio mennä navettaan. Sillä hetkellä oli enempi kuin helppo luvata mitä vain ja jatkaa sitten unia. Kunnes tuli aika nousta ja oma olokin on jotain muuta kuin virkeä. Yskittää, kutkuttaa kurkkua ja on tukkoinen olo. Herättelen pojan, ettei suotta hurjistu, kun päivänsankari onkin hävinnyt paikaltaan. Tämä, jos joku saa itsensä hetkessä täyteen vauhtiin ja kuten itse sanoo: ” minun silmät on jo ihan pyöreät!”.

Siinäpä sitten juodaan äitienpäiväaamukahvit ja availlaan superhienot lahjat ja, totta kai, herkutellaan kakulla, joka on huonolla tuurilla maustettu pikku mahataudilla. Vähitellen sitä itsekin virkoaa ja saa raahattua itsensä vasikkalaan.

Eikä enää harmita, vaikka se ”pitkään nukkuminen” ei toteutunutkaan. Siellä odottelee nimittäin lauma vasikoita, jotka ovat hyvin vahvasti sitä mieltä, että juottoautomaatissa on jotakin vikaa – aivan kuten tässä jokin aika sitten oli, ja ihmisen piti toimia vara-automaattina. Tälläkään kertaa automaatti ei anna maitoa. Ei, vaikka tulisi, menisi ja tulisi uudelleen kokeilemaan. Yritän ihmiskielellä selittää vasikoille, että te olette jo niin isoja poikia, ettei enää tarvitse maitoa. MÖÖ. MÖÖ-ÖÖ-Ö. Eli suomeksi: ”eikä, ollaan vielä ihan pieniä, tahotaan maitoa!!!”. Aamun hauskimpia hetkiä onkin se, kun yritän juottaa kahta jatkojuotolla olevaa vasikkaa, ja muut kaverit meinaavat ottaa oikeuden omiin… sorkkiinsa? Nämä pikkuotukset ovat niiiiiiin parasta tässä työssä!

Aamupäivän aikaan ehdin tehdä suunnitellut pesuhommat ja lohdutella ”etäisesti” potilasta, jonka vatsaan yhäkin vain koskee. Teurasautosta soittavat ja sanovat tulevansa vähän etuajassa. Sehän sopii, koska samalle päivälle pitäisi pestä kaksi karsinaa, mikä on melkoinen urakka. Onneksi pesuhommiin tulee avuksi Emmi, joka tykkää hurjasti karsinanpesusta (erityinen ihmislaji?)... Pientä painetta toimintaan antaa jääkiekko-ottelu, joka alkaa klo 21, eli pitää kyllä olla melko tehokas, jos siihen mennessä saa karsinat pestyä!

Teuraita saapuu hakemaan tuttuja miehiä Hämäläisen teurasautolla. Anttia (se puhelias kuski, kuten työkaverit häntä on kuvailleet) ei ole vähään aikaan näkynytkään, Jukka sen sijaan kävi vasta viikkoa aiemmin hakemassa ennakkopoistosonneja. Auton peruuttaminen ovelle onnistuu melkein heti ekalla kerralla (ei pidä kehua liikaa, ettei tule suorituspaineita)... Ei se tuo navetan ovi kuitenkaan mikään hurjan leveä kohde ole osua.

Kun miehet ottavat sonneja karsinasta, on hyvä hetki seurata eläinten käyttäytymistä tällaisessa tilanteessa. Osa aivan selvästi tarkkailee tilannetta, osa lähtee rohkeasti takakäytävälle ja siitä reippaasti autoon. Miehet käyttäytyvät rauhallisesti ja sellainen käytös tarttuu varmasti osittain eläimiinkin, kukaan ei saa paniikkikohtausta tai ala muuten riehumaan hurjana. Ja kun lastaus sujuu hyvässä hengessä, tapaturmien riskikin pienenee.

Yksi sonni on jopa niin rauhallinen, ettei meinaa liikkua millään eteenpäin. Lontustaa vain ja tollastelee kuin ei kiirettä olisi tähän maailmaan keksittykään. Karsinoidensa viimeiset puolestaan tahtoo hieman juksata miehiä, kun ovat menevinään takakäytävää kohti ja pyörähtävät sitten viime hetkellä takaisin ja äkkiä kaverien luo turvaan. Usein siellä on se noin neljän sonnin porukka, jotka arpoo kenen vuoro on seuraavana pelata tätä peliä.

Kun miehet vievät sonneja autoon, ehtii isäntäkin pelleillä sonnien kanssa. Eläimet näyttävät toteavan, että tuo mies saattaisi tarvita tuota kyytiä enemmän kuin he itse… Tällä kertaa kuskit eivät tule kahville, vaikka sitä tarjolla olisikin. Ei kelpaa edes täytekakkukahvit; ehkäpä tässä tapauksessa kuitenkin tulee pisteet hyvästä itsesuojeluvaistosta?

Kun rekka lähtee pihasta ei tunnu yhtikäs haikealle, vaikka tuttuja sonneja matkaan lähtikin. Olivat ”jouluvasikoita” ja siinä tuli oltua joulun aika navetassa melko lailla ahkerasti. Muutama yksilö jäi sellaisiksi lempilapsiksi ja niiden touhuja muistaa muitakin tarkemmin.

Poika on rakennellut lastauksen ajan itselleen hinattavaa heinänsiemenenkylvölaitetta polkujontikkaan, eikä sitä tuotosta saa kuulemma urkkia ennen kuin on valmis. Siellä se insinööri touhuaa, kun käyn appeenjaossa ja päivätarkastuksella ja vihdoin tuo esille tämän hienon tekeleen: ei tullut heinänsiemenenkylvölaitetta, vaan tuli VM tasausäes. Näppärää ja kekseliästä! Olivat aamulla iskän kanssa hieman uponneet pellolle ja varmaan tässä on nyt pikku tavoite päästä uppoamaan myös itse, perunamaalle.

Illan mittaan käyn vielä auttelemassa Emmiä pesuhommissa, että saisi urakan nopeammin tehtyä. Lanta on kuivanut vuoden aikana nurkkiin niin kivasti, että kysyy kuulemma hermoja, että sen saa poistetuksi. Sellainen juuri mukavan ohut kerros, ettei lähde käsipelillä eikä oikein pesurillakaan. Mutta Emmi ei anna periksi, vaikka lupaan ettei tarvitse joka länttiä hinkata irti. Ja kun jääkiekko-ottelu alkaa ajallaan, pesuri pyörii edelleen ahkerasti navetan puolella.

Että sellainen oli tämän tuottajan ”vähän helpompi” äitienpäivä. Täynnä arkista touhua, mutta mieluista sellaista. Onneksi apuna oli osaavia ammattilaisia!