Puoli viisi. Puoli kuusi. Työpaikan kello näyttää ottavan loppukiriä ennen iltauutisia. Viimein saan paiskattua koneen kannen kiinni. Aivot jäävät kiertämään työradalle kun auton nokka kääntyy itään tutulle reitille.

Aurinko paistaa vielä peräpeilissä. Puhelimessa isäntä tiedustelee mennäänkö vielä rannalle ja mitä tänään syötäisiin. Hermostuneena annan askelmerkit pakastimelle kunnes muistan että otin jo aamulla sulamaan Texas XXXL -pihvit. Suurempi vaiva onkin sitten kaivaa uudet perunat pellosta kiehumaan.

Kaarran kotipihaan. Kylmälaukku nököttää pakattuna keittiön nurkassa, perunat höyryävät vielä liedellä. Päivän sanoma ei tarjoa mitään ihmeellistä. Eteläeurooppalaisen aikataulun mukaan ulkona nautittava päivällinen Suomen kesässä tarjoaa myös runsaasti iniseviä seuralaisia. Varustaudun illalliselle pitkin lahkein ja hihoin. Matkalla rantaan poimin polun varrelta muutaman niittyleinikin ja apilan maljakkoon laitettavaksi.

Grillissä palaa vielä pieni tuli. Auringon viimeiset säteet liplattavat järven pinnalla. Perukattila nostetaan grillin kivelle ja pian pihvit saadaan tirisemään hiillokselle. Järvellä ei näy ristinsielua. Istahdan vielä alas päivän lämmittämälle laiturille. Käärin lahkeet ja liotan varpaista järveen viimeisetkin työtuskat. Grillissä kypsyvän lihan tuoksu leviää rantakoivujen välistä, samalla siihen sekoittuu tuligrillin vaimea savuinen aromi.

Pöytä on katettu. Vihreää salaattia, uusia perunoita, pihvejä. Tuuli tyyntyy kirkastaen järven pinnan peiliksi. Nuorisosta toinen kierähtää ylös riippumatosta ja toinen havahtuu aurinkotuolista. Ruokapöydässä on aika päivän kuulumisille ja huomisen suunnitelmille. Grillimestari saa kiitosta.

Jostain kauempaa kuuluu kuikan iltalaulu. Auringon laskiessa alemmas ilta viilenee. Käperryn isännän kainaloon nauttimaan vielä hetken hiljaisuudesta. Enää ajatukset eivät askartele töissä tai arjessa. Hyvä ruoka – parempi mieli.

Makoisaa ja rentouttavaa juhannusta!