Epämukavuus kuuluu elämään – miten vanhempana tuen lapsen minäpystyvyyttä?

Kiireisen arki-illan keskellä voi olla vaikeaa nousta sohvalta tyhjentämään tiskikonetta tai lähteä salille. Ärsyttäviä työtehtäviä tulee houkutus siirtää eteenpäin. Evoluution myötä ihmiset ovat kehittäneet vaiston välttää epämiellyttäviä tilanteita selviytyäkseen vaarallisissa elinolosuhteissa.  

Epämukavuutta on siedettävä saadaksemme asioita aikaan. Arkiset tehtävät, jotka eivät tuota välitöntä mielihyvää, ovat osa päivittäistä elämää. Kun ihminen selviää epämukavuudesta aiheutuvista haastavista tunteista, se lisää minäpystyvyyttä – "minä pystyn – voin vaikuttaa asioihin omalla toiminnallani". Minäpystyvyys on keskeistä mielen hyvinvoinnille, arkielämään osallistumiselle ja toimintakyvylle. Se vähentää stressiä ja ahdistusta ja auttaa näkemään itsensä myönteisessä valossa.  

On tavallista, että lapset vastustelevat arkisten asioiden tekemistä välttääkseen epämukavuuden kokemista. Monille vanhemmille on tuttua, että lasta täytyy houkutella lopettamaan esimerkiksi pelaaminen ja siirtymään ruokapöytään. Joskus lapsen tunnereaktio voi näissä tilanteissa olla yllättävän voimakas. Kun yksi lapsi saa raivarin, toinen voi puolestaan hätääntyä, ahdistua ja lamaantua.  

Vanhempi voi tuntea olonsa ristiriitaiseksi. Miten saada raivoava tai itkevä lapsi hoitamaan vaaditut hommat, kun mikään ei tunnu auttavan? Etenkin, jos toisena päivänä sama homma sujuu ja toisena puolestaan takkuaa. Hankalina toistuvat tilanteet turhauttavat, koettelevat hermoja ja huolestuttavat vanhempaa.  

Miksi epämukavuuden sietäminen saattaa olla lapselle niin vaikeaa? 

Lapsi ei välttele tehtäviä tai uhmaa aikuista ilkeyttään, vaikka hän lällättelisi, naureskelisi tai käyttäytyisi provosoivasti. Lapsella ei yksinkertaisesti ole taitoa ratkaista ylivoimaiseksi ja uhkaavaksi kokemaansa tilannetta muulla tavalla. Lapsi pyrkii kaikin keinoin pääsemään tilanteesta nopeasti eroon, koska se on palkitsevaa: ”Kun en tee tätä vaikeaa asiaa, oloni helpottaa”. Usein niin lapsi kuin aikuinenkin ovat tilanteessa keinottomia ja hätääntyneitä. 

Lapsen kykyyn sietää epämukavuutta vaikuttavat monet syyt, kuten vuorovaikutus ja aikuisen taidot, ympäristötekijät sekä lapsen kehitykseen ja taitoihin liittyvät tekijät. 

Aikuiset mallintavat lapselle epämukavuuden sietämistä, sinnikkyyttä, ongelmanratkaisutapoja ja suhtautumista epäonnistumisiin. Aikuisella voi kuitenkin olla haasteita sietää niin omaa kuin lapsen tunnereaktiota. Aikuinen voi olla yhtäältä liian vaativa ja käyttää yksiselitteisiä rangaistuksia, uhkauksia ja kieltoja saadakseen lapsen toimimaan haluamallaan tavalla. Toisaalta vanhempi voi myös alentaa liiallisesti vaatimuksia suojellakseen lasta vaikeilta tunteilta ja välttääkseen itse tilanteita, joissa ei tunne pärjäävänsä. Tämä voi johtaa siihen, että vanhempi tekee asiat lapsen puolesta. Jos lapsi ei saa ympäristöltä oikeanlaista tukea, hän ei pääse harjoittelemaan tarvitsemaansa sinnikkyyttä. 

Jos lapsen perustarpeet, kuten syöminen, uni ja lepo, eivät täyty riittävästi, lapsi voi tuntea olonsa turvattomaksi ja turhautuu helpommin. Ruudulla vietetty aika on tutkimusten mukaan lapsilla turhan usein suosituksia suurempaa. Pelien ja videoiden nopeatempoinen palkitsevuus virittävää lasta herkästi, jolloin epämieluisat tehtävät tuntuvat entistä epämieluisammilta ja käytöksen säätely vaikeutuu.  

Mielihyvää tuottavan toiminnan lopettaminen ja vähemmän palkitsevan tehtävän tekemisen pariin siirtyminen voi olla vaikeaa monesta syystä. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa lapsen tapaan ja nopeuteen reagoida. Jos lapsella on neuropsykiatrisia kehityksellisiä haasteita tai esimerkiksi ahdistuneisuutta, hänen arkiset taitonsa ja kykynsä säädellä käytöstään voivat olla huomattavasti heikompia kuin ikätovereilla. 

Miten lisään lapseni minäpystyvyyden kokemusta? 

Aikuisen tehtävä on selvittää, mitkä tekijät lapsen vastustuksen taustalla on. Kun aikuinen tunnistaa lapsen yksilölliset tarpeet ja hahmottaa lapsen taitotason, on aikuisen mahdollista rakentaa lapsen tarpeisiin paremmin vastaava ympäristö ja tukea lasta harjoittelemaan.  

Lapsen ja aikuisen turvallista vuorovaikutusta tukee, kun aikuinen osoittaa lasta kohtaan vilpitöntä kiinnostusta ja antaa toistuvasti myönteistä huomiota. Positiivisten asioiden sanomisesta kannattaa tehdä tapa, sillä se, mihin kiinnität huomiosi, vahvistuu. Hyvä nyrkkisääntö on antaa viisi positiivista kommenttia jokaista negatiivista palautetta kohden. Jotta lapsi voi tuntea itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi, hän tarvitsee välillä aikuisen jakamatonta huomiota. Hetkien ei tarvitse olla pitkiä; jo kymmenen minuuttia voi riittää.  

Lapsi tarvitsee epämukavuuden sietämisen opettelussa aikuisen kanssasäätelyä. Se tarkoittaa, että aikuinen suhtautuu lapsen tunteisiin, ajatuksiin ja käyttäytymisen syihin empaattisesti ja sanoo sen lapselle ääneen sekä auttaa lasta säätelemään itseään. Rauhallisena ja jäsentyneenä pysyminen kuormituksesta huolimatta vaatii aikuiselta itsereflektio- ja säätelytaitoja. 

Moni lapsi tarvitsee päivän tapahtumien ja ajankulun hahmottamiseen visuaalista tukea. Päivään kannattaa suunnitella ponnistelua vaativien tekemisten ympärille riittävästi lapselle rentouttavia hetkiä omien mielenkiinnonkohteiden äärellä. Vaikeaa asiaa harjoitellaan riittävän pienin askelin. Esimerkiksi työläät koulutehtävät voivat tuntua helpommilta aloittaa, kun tietää, ettei tarvitse ponnistella 10 minuuttia pidempään kerralla. Tauolla ei kannata tehdä asioita, joiden ääreltä ponnistelun pariin palaaminen on erityisen hankalaa.  

Pitkäjänteisyys palkitaan 

Epämukavuuden sietäminen on taito, joka kehittyy ajan myötä. On tärkeää arjen toimintakyvyn kannalta oppia lykkäämään mielihyvää, ratkomaan ongelmia ja mukautumaan myös ulkopuolisiin vaatimuksiin. Monissa tilanteissa on tarpeen sopeutua toimimaan ryhmän mukana. Pienet askeleet tänään luovat vahvempaa resilienssiä tulevaisuudessa. Aikuisen rooli on keskeinen tässä prosessissa. Turvallinen ympäristö, sopivankokoiset haasteet, positiivinen palaute ja kannustus auttavat lasta ymmärtämään, että epämukavuus on osa kasvua ja oppimista. Lapsen minäpystyvyys vahvistuu vain tekemisen kautta. 

Laura Sinivaara 

toimintaterapeutti 

HUS lastenpsykiatria