PERHETILAN FAKTAT
- Isäntäpari: Anna ja Janne Hampaala
- Broilerinkasvatus aloitettiin 1986
- Suurimäen tila sijaitsee Kangasalan Pakkalan kylässä, jossa on useita muitakin broilerinkasvattajia
Kangasalan Pakkalan kylässä sijaitseva Suurimäen tila sijaitsee nimensä mukaisesti mäen päällä. Tila sai alkunsa 1940-luvulla, kun nykyisen isännän Janne Hampaalan isän isälle lohkottiin maapala isommasta tilasta.
”Yritin auttaa vanhempia kippailemalla tipuja ja pinoamalla tyhjiä laatikoita”
BROILERIKASVATUS ON ELÄMÄNTAPA
Jannen isä aloitti Suurimäessä broilerinkasvatuksen vuonna 1986. Sitä ennen tilalla oli kasvatettu sikoja. Janne oli 10-vuotias, kun ensimmäiset untuvikot saapuivat pahvilaatikoissa. ”Yritin auttaa vanhempia kippailemalla tipuja ja pinoamalla tyhjiä laatikoita”, isäntä muistelee. Nyt hän pitää broilerinkasvatuksessa tärkeimpänä sitä, että annettuja ohjeita ja esimerkiksi hygieniasäännöksiä noudatetaan tarkasti. Kun perusasiat ovat kunnossa, broilereilla on hyvä olla. Öljylämmityksestä tilalla on siirrytty kotimaiseen hakkeeseen jo pian sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Hake saadaan joko omasta metsästä tai ostettuna. Pelloilla viljellään muun muassa vehnää kanoille.
Vapaa-ajalla Hampaalat tykkäävät mielellään urheilla pyöräilyn, pallopelien tai kuntosalin merkeissä. Osa vanhempien ajasta menee kuskatessa vuosina 2004, 2007 ja 2010 syntyneitä lapsia harrastuksiin. Janne toimii myös kyläyhdistyksen hallituksessa. Valvontalaitteet pitävät huolen siitä, että isäntä on aina tavoitettavissa. Jos kanoille tai laitteille tulee hätä, kännykkä Jannen taskussa ilmoittaa, että pyörälenkki on jätettävä kesken ja on palattava suorinta tietä kotiin. Lastensairaanhoitaja Anna käy kolmivuorotyössä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, joten tilan hoito on pääosin Jannen vastuulla. Apua Janne saa eläkkeellä olevalta isältään. Broilerinkasvatus on sitovaa työtä, ja Janne kuvaileekin tilan pyörittämistä elämäntavaksi. ”Tätä on tehnyt niin pitkään, ettei enää ajattelekaan, että voisi olla muilla töissä. Ja onhan tässä oma yrittäjän vapautensa.”