PERHETILAN FAKTAT
- Isäntä Ville Lähteenmaa on tilan 5. isäntä.
- Tilalla on kasvatettu lintuja vuodesta 2001 lähtien, jolloin ensimmäiset kalkkunat saapuivat. Kalkkunat vaihtuivat broilereihin vuonna 2013.
- Reilun 100 hehtaarin alalla viljellään vehnää, kauraa ja öljykasveja
Ilmajoen Koskenkorvalla Lähteenmaan tilalla työt hoidetaan paitsi isäntäväen voimin, myös naapuriyhteisön avulla. Vakituisia ulkopuolisia työntekijöitä tilalla ei ole, mutta apukäsiä löytyy onneksi läheltä.
"Suunnitelmissa tilakoon kasvattaminen"
Oma aurinkovoimala sekä lämpökeskuksesta tulevaa ylijäämälämpöä hyödyntävä kylmäilmakuivuri ovat Lähteenmaan tilan uusimmat kehitysinvestoinnit. Isäntä Ville Lähteenmaan suunnitelmissa on myös tilakoon kasvattaminen.
Tila erikoistui ensin kalkkunoiden kasvatukseen vuonna 2001. Vuonna 2013 kalkkunat vaihtuivat broilereihin. Nykyisessä hallissa on tilat 45000 broilerille. Kasvatushalli on suunniteltu siten, että linnut pääsevät hyppimään orsille, käyttämään virikkeitä ja syömään tilan omaa viljaa. Muutoinkin broilereiden hyvinvointi on etusijalla. ”Pehkun hyvä kunto on eläinten hyvinvoinnin A ja O, samoin kuin tietenkin hyvä ilma”, Ville kertoo. Broilereiden lisäksi tilalla kasvatetaan noin kerran vuodessa emobroilerinuorikoita broilerimunittamoihin.
Maatalousyrittäjyydellä on Lähteenmaan suvussa pitkät juuret. Ville on 1910-luvulla perustetun perhetilan viides isäntä. Hänelle vetovastuu siirtyi vuonna 2015. Isännän rinnalla työn touhussa on mukana vakituinen työntekijä Juha sekä vanhaisäntä Rauno. ”Mukavaa oli, kun pitkäaikainen ystävä tuli minulle vakituisesti töihin.” Apukäsiä löytyy tarvittaessa myös naapurustosta.
”Kun untuvikot tuodaan, myös naapurit ja kaverit ovat olleet apuna. Isä auttaa lomittajana ja kiireapulaisena, ja naapurinpojillekin saa soittaa ja hälyttää apuun. ”Toki lastauksessa ja kevättöissä tarvitaan useampia ulkopuolisia työntekijöitä.” Reilun sadan hehtaarin alalla viljellään vehnää ja jonkin verran myös kauraa omien lintujen ruuaksi. Viljelykierron vuoksi viljelyksessä on myös öljykasveja. Viljelykierrolla varmistetaan maaperän kasvukunnon säilyttäminen ja parantaminen. Omaa metsää hyödynnetään hakkeeksi tilan modernissa lämpökeskuksessa.
Ville pitää tärkeänä rehutehtaan läheisyyttä. A-Rehun tehdas kun sijaitsee aivan nurkan takana. ”Kuljetusmatkat jäävät tosi lyhyiksi ja päästöt pieniksi”, hän kiittää. Perheeseen kuuluu vuonna 2020 syntynyt nuori-isäntä Veeti, jota tilan työt innostavat kovasti. Vapaa-ajalla Ville pyöräilee ja juoksee. Talvisin hän harrastaa moottorikelkkailua, myös kilpailumielessä. Kesäisin taas aikaa kuluu motocrossin ja moottoripyöräilyn parissa. ”Ne ovat hyvää vastapainoa työnteolle”, hän summa.
Omilla pelloilla viljellään vehnää broilereiden ruuaksi sekä jonkin verran kauraa hevosille ja viljelykierron mukaan öljykasveja. Omaa metsääkin löytyy. Sitä hyödynnetään hakkeeksi. ”Itse pidän tärkeänä sitä, että rehutehdas on tässä ihan lähellä, jolloin kuljetusmatkat jäävät tosi lyhyiksi ja päästöt pieniksi." Tilalla on uusi kotimaisen energian lämpökeskus, ja suunnitelmissa on myös aurinkosähköön panostaminen. Silloin kun pää kaipaa tuuletusta työnteosta, Lähteenmaa suuntaa moottoriajoneuvojen luokse. Talvisin mies harrastaa moottorikelkkailua ja kilpailee lajissa myös, ja kesäisin aika kuluu motocrossin ja moottoripyöräilyn parissa. ”Kaikki pörisevät ovat siis mieleeni.”