L. JA M. SAAREN TILA

PERHETILAN FAKTAT 

  • Isäntäpari: Leena ja Markku Saari
  • Perheeseen kuuluu kaksi lasta ja seitsemän lastenlasta
  • Broilereita on kasvatettu tilalla vuodesta 1995, sitä ennen sikoja ja kalkkunoita.

Kurikkalainen L. ja M. Saaren tila on perustettu vuonna 1975. Aluksi Saarilla oli yhdistelmäsikala, kunnes siat vaihtuivat kalkkunoihin. Broilerinkasvatuksen Leena ja Markku Saari aloittivat vuonna 1995.

“Mukavinta on nähdä, kun tiput alkavat kasvaa”

 

Myös Leenan ja Markun poika Jari Saari on kasvattanut broilereita vuodesta 1998 lähtien. Kasvattamot sijaitsevat lähellä toisiaan, joten yhteistyö tilojen välillä on tiivistä. ”Työnjako meillä on selvää, vaikka kaikki hallitsevatkin kaikki työt. Teemme rehua itse, joten Jari hoitaa sitä. Markulla on päävastuu siitä, että lämmöt toimivat. Minä hoidan kanalahälytyksiä”, Leena kertoo. Tilalla on lisäksi yksi ulkopuolinen työntekijä. Kaikki Saarien tilojen rakennukset lämpiävät kotimaisella energialla. Pelloilla kasvatetaan hernettä, vehnää ja kauraa, jotka päätyvät rehuksi omille linnuille. Teknologia on mahdollistanut sen, että broilereiden hyvinvoinnista voidaan huolehtia päivä päivältä paremmin. Sen avulla voidaan seurata muun muassa kasvattamon ilmankosteutta ja -lämpöä sekä lintujen rehun- ja vedenkulutusta. Heti jos kanoille tai laitteille tulee hätä, tuottajan taskussa oleva piippari ilmoittaa siitä. ”Broilerit on pakkokin hoitaa hyvin, kun niiden kasvattamisesta ottaa elannon. Yritämme aina tehdä kaiken mahdollisen kanojen hyvinvoinnin eteen”, Leena sanoo. Mukavinta työssä on se, kun pienet tiput saapuvat ja alkavat pikku hiljaa kasvaa. ”Ihaninta on nähdä, kun tipuilla on niin tosi lämmintä, että ne lähtevät heti liikkeelle ja rupeavat syömään. Lapsenlapsetkin tykkäävät aina ottaa niitä käsiinsä ja yrittää juottaa niitä.” ”Toinen hieno hetki on se, kun broilerit lähtevät ja tietää, että on saanut ne kasvatettua kunnialla.”

image

 

LOMAILUA JOKIRANTAMÖKISSÄ

 

Vapaa-ajalla Saaret suuntaavat usein parinsadan metrin päässä sijaitsevalle jokirantamökilleen. Paikka on välttämätön henkireikä, jossa arki vaihtuu äkkiä lomaksi. ”Kun aina on ollut eläimiä ja päivystämistä, mökki piti rakentaa lähelle. Se oli hyvä päätös. Sinne kun pyörällä ponkaisee ja käy uimassa, on kuin uusi ihminen.” Leenan ja Markun luona syödään paljon broileria – erityisesti maustamatonta broilerinjauhelihaa, joka on helppo, nopea ja kevyt raaka-aine esimerkiksi keittoon tai pastaan. Varsinkin Leena on tykästynyt broilerista tehtyyn jauhelihaan. ”Jos eläisin yksin, söisin varmaan vain sitä”, hän nauraa.

image