AITTOMÄEN TILA

TIETOJA TILASTA:

  • Isäntäpari: Lauri ja Jutta Hantula
  • Perheeseen kuuluu kaksi lasta
  • Broilereita on kasvatettu vuodesta 1986
  • Tilalla on myös sikala
  • Isäntäpari on mukana Kuljetusliike Hantulan Liikenne Oy:ssä

KAUPUNKILAISLASTEN SUOSITTU KESÄTYÖPAIKKA

 

Aittomäen perhetila sijaitsee kaupungin kaava-alueella Seinäjoen Alakylässä. Koska lähimpiin rivitaloihin on matkaa vain muutama kymmenen metriä, sijainti voisi olla tilanpidolle haasteellinen. Isäntäpari Lauri ja Jutta Hantula kuitenkin ajattelevat asian juuri päinvastoin: He ovat tehneet tilastaan näyteikkunan suomalaiseen maatalouteen. Tilalla käy paljon erilaisten sidosryhmien edustajia, samoin koululaisryhmiä tutustumassa modernin maatilan arkeen. ”Näyttää, että suhtautuminen alaan on selvästi muuttunut, sillä nyt koululaiset ovat alkaneet kysellä meiltä kesätöitä. Olemme jo pitkän aikaa työllistäneet kaupunkilaislapsia aina pariksi viikoksi kerrallaan. Tähän mennessä heitä on ollut kesätöissä kymmeniä”, kertoo isäntä, joka on aina pitänyt tärkeänä sosiaalisten suhteiden vaalimista lähialueen asukkaiden ja yrityksien kanssa. Uusin naapuri on Ideapark.

 

”Asiat pitää hoitaa niin, ettei tule ongelmia. Vielä koskaan ei niitä ole ollut.” Hantulat aloittivat broilerinkasvatuksen vuonna 1986. Tilalla toimii myös sikala. Paikalla on pitkä ja mielenkiintoinen historia. Talon peruskiveen on kirjoitettu vuosiluku 1841, mutta alun perin talo rakennettiin Ilmajoelle. Se siirtyi nykyiselle paikalleen 1900-luvun alussa silloisen vävyn mukana. Myös Lauri Hantulan isä tuli Aittomäkeen vävyksi. Lauri ja Jutta ovat tilan neljäs isäntäpari. Laurilla ja Jutalla on kaksi lasta, tytär ja poika, jotka osallistuvat tilan töihin taitojensa ja kiinnostuksensa mukaan. ”Seuraavaa sukupolvea koetetaan ajaa sisään pikku hiljaa. Hiljaisen tiedon siirto pitää aloittaa ajoissa.”

 

Tila työllistää oman väen lisäksi yhden työntekijän päätoimisesti sekä toisen kasvukaudella. Aittomäen tila hyödyntää kaupungin läheisyyttä muun muassa siten, että broilerikasvattamot, sikala ja kuivurit saavat lämpönsä Seinäjoen kaukolämpöverkosta. Tilan pelloilla viljellään vehnää ja ohraa eläinten ruuaksi sekä mallasohraa. Viljelytapoja ja koko tilaa kehitetään jatkuvasti ja kestävästi.

 

Työt isännän ja emännän kesken on jaettu siten, että Lauri vastaa kanoista ja Jutta sioista. Eläinten hyvinvointi on ensiarvoisen tärkeää heille molemmille. ”Kun lähtee pois sikalasta tai kanojen luota, ja jokin asia jää vaivaamaan, pakko on palata ja varmistaa, että asia tuli hoidetuksi. Niin se on, että kun eläimet voivat hyvin, isäntäväkikin voi hyvin”, summaa Lauri, joka on varma, että hyvin hoidettu, onnellinen kana myös maistuu hyvältä.