Atria Kanan Reisikoipi Marinoitu n1,1kg

Liha on aina kotimaista
Kasvatettu ilman antibiootteja
Atria Kanan Reisikoipi on valmiiksi marinoitua kanan koipireittä. Valmiiksi marinoitu koipireisi on helppo ruoka valmistaa sellaisenaan uunissa, tai vaihtoehtoisesti käyttää muilla tavoin, esimerkiksi kanaviillokin raaka-aineena tai kypsentämisen jälkeen vaikka osana salaattia. Paista 175°C tasalämpöuunissa n. 60 min, kunnes sisälämpötila on 75°C. Halutessasi broilerista ylikypsää, jätä broileri uuniin vielä puoleksi tunniksi. Ylikypsäksi kypsytetty koipireisi on helpompi valmistaa esimerkiksi pulled chickeniksi ensin irrottamalla kananliha koipireidestä ja sen jälkeen maustamalla haluamallaan kastikkeella. Esimerkiksi herkullinen BBQ kastike toimii hyvin kanan kanssa. Antibioottivapaa-merkintä pakkauksessa kertoo, että eläimet eivät ole tarvinneet ainuttakaan antibioottikuuria elämänsä aikana.

Ainesosat

Broilerin reisikoipi (87 %), vesi, jodioitu suola, säilöntäaine E 262, rypsiöljy, maltodekstriini, etikka, mausteet (paprika, korianteri, juustokumina, inkivääri), dekstroosi, sokeri, aromit, sakeuttamisaineet (guarkumi, ksantaanikumi), happamuudensäätöaine sitruunahappo. Broilerinlihan alkuperä Suomi

Ravintosisältö

100 g:ssa
Energia 667 kJ
Energia 160 kcal
Rasva 12 g
josta tyydyttynyttä 3,4 g
Hiilihydraatit 0,1 g
josta sokeria 0,1 g
Proteiini 14 g
Suola 0,96 g

Valmistusohje

Ota koivet huoneenlämpöön ½ tuntia ennen kypsentämistä. Paista 175°C tasalämpöuunissa n. 60 min, kunnes sisälämpötila on +75°C. Halutessasi broilerista ylikypsää, jätä broileri uuniin vielä puoleksi tunniksi.

Oliko tämä tuote sinun makuusi?