Ruokahetket 12-vuotiaan tyttären kanssa ovat Esko Eerikäiselle tärkeitä – ruokapöytä on paikka, jossa isälle voi puhua kaikesta

Esko Eerikäinen elää vanhempana jännittävää aikaa. Tytär Victoria on aloittanut
yläkoulun ja täyttää marraskuussa 13 vuotta. Yhteiset automatkat kouluun ovat olleet isälle ja tyttärelle tärkeitä hetkiä, joiden aikana vaihdetaan molempien kuulumisia. Kotiin tullessa keskusteluita jatketaan ruokapöydässä. Eerikäinen haluaa opettaa tyttärelleen, että kaikista asioista voi puhua.

Radio- ja tv-juontajana työskentelevän Esko Eerikäisen vielä 12-vuotias tytär Victoria asuu isänsä luona vuoroviikoin. Kun tytär on kotona Eerikäinen haluaa panostaa kaksikon yhteisiin ruokahetkiin. Vaikka arki on aktiivista isän töiden ja tyttären harrastusten myötä, on molemmille tärkeää pysähtyä syömään yhdessä – oli kyseessä sitten aamiainen tai myöhäinen lounas ennen Victorian tanssitreenejä:

“Pyrimme Victorian kanssa heräämään ajoissa, jotta ehdimme syödä aamupalan rauhassa yhdessä. Ruokapöydän ääressä usein keskustelemme siitä, millainen päivä on tulossa, jonka jälkeen vien tyttäreni kouluun. Ajomatkalla keskustelu usein jatkuu,” Eerikäinen sanoo.

Victorialla on lähes joka ilta tanssitreenit, joten koulun jälkeen tekemistä riittää.

“Ruokailuhetket ovat kuitenkin arjen menoista vapaata aluetta, jolloin voi rauhoittua, eikä ole kiire mihinkään.”

Ruokaillessa puhutaan usein koulusta, mutta myös isän työ kiinnostaa tytärtä.

“Kerron paljon työstäni ja siihen liittyvistä asioista. Lisäksi käymme läpi, miten Victorialla on mennyt koulussa, kavereiden kanssa tai treeneissä. Ruokapöytä on meillä paikka, jossa voi avoimesti ja rennosti kertoa asioista.” Eerikäinen kertoo.

Lapsuudenperheessä Kolumbiassa koko perhe söi yhdessä

Yhdessä syöminen on ollut Eerikäiselle aina luonnollinen tapa viettää aikaa läheisten kanssa. Tapa juontuu vahvasti omasta lapsuudesta. Eerikäinen varttui Kolumbiassa, josta hän muutti 11-vuotiaana Suomeen sukulaistensa luokse asumaan. Hänen isänsä menehtyi yllättäen pojan ollessa 12-vuotias. Eerikäisen ollessa 15 vuoden iässä, myös äiti ja pikkusisko muuttivat Suomeen.

Hän kuvaa lapsuudenperheensä ruokahetkiä pyhitetyiksi hetkiksi, jolloin koko perhe söi aina yhdessä:

“Lapsuudessani vanhempani olivat tarkkoja siitä, että kaikki kokoontuivat syömään saman pöydän ääreen. Etenkin isäni oli tarkka siitä, että ruoka syödään aina tiettyyn kellonaikaan. Aamupala tuotiin pöytään puoli yhdeksältä, jonka jälkeen lähdettiin kouluun. Kolumbiassa ei ole kouluruokaa kuten Suomessa, joten myös lounas syötiin kotona niin, että koko perhe oli paikalla,” Eerikäinen kertoo.Hän muistelee ettei pöydässä ruokapöytäkeskusteluita juuri käyty, mutta yhteistä hetkeä jolloin koko perhe vietti aikaa yhdessä vaalittiin.

“Meillä ei missään nimessä ollut sellaista käytäntöä, että olisimme syöneet sohvalla, telkkaria katsoessa tai omassa huoneessa. Ruoka syötiin aina ruokapöydässä.

Kuten lapsuudessa, Eerikäinen on halunnut pitää kiinni yhdessä syömisen tavasta myös oman tyttärensä kanssa. Nyt itse vanhempana hän on kuitenkin halunnut tehdä jotain hieman toisin:

“Valmistamme paljon ruokaa Victorian kanssa yhdessä. Lapsena en saanut juurikaan osallistua ruoan valmistukseen, vaan menimme aina valmiiksi katettuun pöytään. Ajattelen, että ruokahetki on yhteinen prosessi aina kaupassa käymisestä, ruoan valmistukseen ja syömiseen. Tyttäreni on jo sen ikäinen, että hän haluaa jo itse osallistua ruoanlaittoon, kokeilla uutta ja yleisesti oppia sen valmistuksesta, mikä on hienoa! Itselläni meni todella pitkään, että osasin tehdä edes perunoita,” Eerikäinen nauraa.

Ruokapöydässä kaikesta saa puhua

Tyttären ollessa isänsä luona rutiinit ovat selkeät. Yhdessä syödään ja vaikka molempien puhelimet ovat pöydällä, niitä ei ruokailun aikana selata. Eerikäinen myöntää, että rutiinien noudattaminen on helpompaa silloin, kun Victoria on kotona.

“Helposti päivinä, jolloin tytär ei ole täällä rutiineista on hankalampi pitää kiinni ja minun tulee syötyä esimerkiksi sohvalla,” hän sanoo.

Victorian ollessa isällään ruokaillaan kuitenkin aina pöydän ääressä. Ruoka on usein yhdessä kotona valmistettua. Välillä pöytään tilataan molempien lempiruokaa sushia.

Isän ja tyttären ruokapöytäkeskusteluiden aiheet vaihtelevat laidasta laitaan.

“Puheenaiheet keskittyvät usein koulumaailmaan. Saatamme keskustella miten opettaja on opettanut jonkun uuden asian oppitunnilla tai siitä mitä välitunneilla on tapahtunut. Välillä aiheet ovat vakavampiakin. Esimerkiksi jos tyttäreni on joutunut todistamaan tai puuttunut kiusaamistilanteeseen koulussa, käymme tapahtuman yhdessä läpi,”
Eerikäinen kertoo.

Isä haluaa Victorian tietävän, että kaikesta voi puhua. Ruokapöydässä ei tarvitse pelätä, voiko jotain asiaa sanoa tai ottaa puheeksi.

“Tarkoitukseni on, että opimme myös toisiltamme. Mielestä on hienoa, että nyt kun tytär on jo lähes 13-vuotias voimme keskustella mistä vaan, vaikeistakin asioista. Toki välillä mietin, miten puhua lapselle esimerkiksi sodasta, nälänhädästä tai pandemiasta,” Eerikäinen pohtii.

Myös sosiaalisesta mediasta käydään ruokapöytäkeskusteluita.

“Keskustelemme paljon sosiaaliseen mediaan liittyvistä asioista. Esimerkiksi nuorten suosimassa TikTokissa on paljon hyvää, mutta myös asioita jotka eivät ole totta.”

Haastavien kysymysten tai aiheiden kohdalla Eerikäinen pyrkii vastaamaan mahdollisimman suoraan ja niin, että lapsi ymmärtää. Hän lisää, että tiedonsaanti on nykypäivänä todella helppoa, minkä vuoksi hänen mielestään on entistä tärkeämpää, että kysymyksiin vastataan totuudenmukaisesti.

“Usein haastavammissa aiheissa pyrin kysymään tyttäreni tuntemuksia ja ajatuksia aiheesta ja sitä kautta käymään keskustelua. Ruokapöytäkeskusteluiden avulla voi selvittää vaivaako jokin asia lasta ja niin sanottu “tunnepato” aukeaa. Olemme aina opetelleet tunteiden sanoittamista ja sitä, että oppii kertomaan miksi jokin asia vaivaa. Meillä kaikkien tunteiden näyttäminen on sallittua,” Eerikäinen sanoo.

Myös Victorian kaverit ovat tervetulleita pöydän ääreen syömään ja keskustelemaan.

“Kavereiden luona kyläillessä Victoria on huomannut erilaisia tapoja, miten kavereilla tehdään asioita, joista hän kertoo sitten minulle. Koen tärkeäksi, että jokaisella perheellä on omat tavat toteuttaa ruokahetkiä. On kiva, että tyttäreni kaverit pääsevät näkemään myös meidän tapojamme,” Eerikäinen sanoo.

Vanhemmuus jatkuu myös lapsen poissa ollessa

Eerikäisen mielestä parhaita ovat ruokahetket, jotka venyvät ruokapöytäkeskusteluiden myötä.

“Hetket, jolloin istumme yhdessä ja jäämme keskustelemaan pöydän ääreen myös syömisen jälkeen ovat sellaisia joissa koen, että onpas meillä kivaa!,” hän sanoo.

Eerikäinen kannustaa muita vanhempia olemaan ruokapöytäkeskusteluissa avoin. Tärkeintä on hänen mielestään olla läsnä sekä aidosti kiinnostunut lapsen asioista, myös silloin kun lapsi on toisen vanhemman luona.

“Vanhemmuus ei lopu, kun lapsi on toisessa kodissa. Silloinkin on tärkeä olla kiinnostunut siitä, mitä lapselle kuuluu ja miten hänellä toisessa kodissa sekä koulussa ja harrastuksissa menee. Pidämme Victorian kanssa aktiivisesti yhteyttä silloinkin, kun hän on äitinsä luona,” Eerikäinen kertoo.

Eerikäisen mielestä ruokapöytäkeskustelut eivät vaadi valtavia valmisteluja:

“Ruokahetken ei tarvitse olla kolmen ruokalajin illallinen, vaan ruokapöytäkeskusteluita voi käydä ihan vaikka aamupuuron yhteydessä. Puhelimet sivuun ja ollaan aidosti läsnä. Se riittää,” hän päättää.

Ikävämpiä ruokapöytäaiheita ei tarvitse vältellä

Psykologi ja perheterapeutti Sanna Hemnell kohtaa työssään monenlaisia perheitä. Työllään hän haluaa helpottaa vanhemmuuden paineita. Ruokailuun liittyen vanhemmat saattavat ottaa esimerkiksi paineita siitä, millaista ruokaa pöydässä on tarjolla. 

“Sanon usein, että perus arkiruoka riittää. Mielestäni kiireisenä päivänä voi hyvin tehdä valmisruoan tai sulattaa aterian pakkasesta,” Hemnell sanoo.

Psykologin mukaan tärkeintä on, että perhe antaa aikaa kohtaamiselle, sillä monissa perheissä ruokahetki saattaa olla ainoa aika päivästä, jolloin koko perhe on yhtä aikaa kotona. Yhteisen hetken rauhoittamiseksi, hän kannustaa jättämään puhelimet ja muut älylaitteet pois ruokapöydästä.

“Joissain perheissä saatetaan ajatella, että ruokailu sujuu jouhevammin, kun lapsi katsoo videoita tabletilta. Myös aikuinen saattaa alkaa lukemaan työsähköposteja, Wilma -viestejä tai harrastusaikatauluja puhelimestaan. Tällöin rauhoittumiselle ja ruokapöytäkeskustelulle ei kuitenkaan juuri jää sijaa,” psykologi sanoo.

Ruokapöytäkeskusteluista saattaa nousta esiin monenlaisia asioita, toisinaan myös ikävämpiä aiheita. Lapsi on saattanut kuulla ikävistä  maailmantapahtumasta koulussa tai lukea siitä puhelimesta. Hemnell muistuttaa, ettei ikävistä asioista puhumista lapsen kanssa kannata vältellä. Ymmärrettävää on, että vanhempi saattaa kokea vaikeista asioista puhumisen joskus haastavana, eikä ole varma miten asiasta olisi hyvä puhua.

“Lapset huolestuvat asioista samalla tavoin kuin me aikuisetkin. Ikävämmissä keskustelunaiheissa on tärkeää, että aikuinen huomioi lapsen ajatukset ja tunteet. On hyvä muistaa, että lapsi saattaa olla huolissaan täysin eri asioista kuin aikuinen. Lapselta voi esimerkiksi kysyä: “Onko tapahtumasta puhuttu koulussa?” tai “Onko sinulla herännyt aiheesta kysymyksiä?”, hän sanoo.

Psykologin mukaan ikävää maailmantapahtumaa ei kannata ryhtyä lapsen kuullen kauhistelemaan aikuisten kesken. Monesti tapahtumat herättävät aikuisessakin halun keskustella ruokapöydässä asiasta, vaikka puolison kanssa.  Vanhemmat saattavat ajatella ettei lapsi ymmärrä tai ole kiinnostunut siitä, mitä he keskenään puhuvat. Hemnellin mukaan vanhempien

välinen keskustelu on kuitenkin hyvä siirtää toiseen ajankohtaan ja keskustella lapsen kanssa asiasta ikätasoisesti ja kuunnella mitä hänellä on mielessä.

Jos lapsi taas on kohdannut ikävän tilanteen koulussa tai päiväkodissa on tärkeää, ettei vanhempi lähde tekemään tapahtuneesta omia tulkintoja tai oletuksia, vaan antaa lapsen itse sanoittaa mitä on käynyt.

Vanhemman on tärkeä kuunnella tarkkaan mitä lapsi kertoo. Jos aikuinen lähtee olettamaan tapahtumien kulkua tai ryhtyy heti ratkaisemaan tilannetta soittamalla opettajalle, voi lapselle jäädä kurja tunne siitä, että tilannetta on ryhdytty ratkomaan kuulematta häntä. Sen sijaan vanhempi voi ensiksi kysyä lapselta kokeeko hän tarvitsevansa aikuisen apua tilanteen selvittämiseksi,” Hemnell sanoo.

On hyvin luonnollista, että vaikeassa tilanteessa vanhemman omat tunteet nousevat pintaan, jolloin oletuksia tulee tehtyä helpommin. Psykologin mukaan tilanteessa olisi kuitenkin hyvä pysyä rauhallisena ja auttaa lasta sanoittamaan ikävän tapahtuman aiheuttamia tunteita itse.

Tässä auttavat esimerkiksi kysymykset.

“Lapselta voi kysyä: “Millainen tilanne oli?, “Mitä sanoit tilanteessa, entäpä kaveri?” tai “Mitä ajattelit, kun kaveri sanoi sinulle niin?”. On myös tärkeä kertoa lapselle, että ymmärtää hänen tunteensa. Voi esimerkiksi sanoa: “Se olisi tuntunut minustakin kurjalta.”

Hemnellin mukaan lapset puhuvat usein juuri tapahtuman aiheuttamista tunteista. Niitä kuuntelemalla voi selvitä monia asioita. Esimerkiksi omalla lapsella voi olla yhtälailla osuutta riitatilanteeseen. Keskustelun avulla lasta tuetaan myös siinä, miten kavereiden kanssa voi toimia jatkossa.

Lisäksi on hyvä muistaa, ettei torppaa lapsen kertomaa tai lähde heti moittimaan häntä. Jos vanhempi suuttuu tai on kovin kiukkuinen, ei lapsi tulevaisuudessa välttämättä halua kertoa vastaavanlaisista tilanteista. Yhdessä voi sen sijaan pohtia mitä tapahtumasta seurasi ja miten voisi toimia samankaltaisessa tilanteessa jatkossa,” Hemnell sanoo.

Psykologi korostaa, että jos lapsi kertoo toistuvasti kiusaamisesta koulussa, arjessa on paljon riitaa tai muita hankaluuksia tai lapsen käytös taikka olemus on pitkään mietityttänyt vanhempaa, on syytä pohtia tuen tarvetta. Tällöin Hemnell kannustaa olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä kouluun tai muuhun ammattitahoon, kuten perheneuvolaan.

Ammattilaisen kanssa on hyvä tuumailla sitä, onko huolta aiheuttanut asia tavanomaista lapsen kehityksessä tai mitä asialle kannattaisi tehdä. Usein pienikin tuki tai lyhyt keskustelu auttaa. Jos taas kyse on jostain vakavammasta, osaavat ammattilaiset ohjata perhettä eteenpäin tilanteen vaativan avun piiriin,” Hemnell päättää.


***
Voit jakaa perheesi ruokapöytäkeskustelujen aiheita tai keskustelun avanneita kysymyksiä hashtagilla #ruokapöytäkeskustelut.

 

#ruokapöytäkeskustelut on Atrian ja Lastenklinikoiden Kummien yhteistyössä toteuttama kampanja lasten ja nuorten mielenterveyden asialla. Yhteisenä tavoitteenamme on viedä arvokasta viestiä lapsiperheisiin arkisen keskustelun, välittämisen ja vuorovaikutuksen merkityksestä lapsen mielenterveydelle. Ruokapöytä on tärkeä kohtaamispaikka, ja yhteinen ruokahetki mahdollisuus havaita, huomioida ja jakaa mielen päällä olevia asioita läheisten kesken sekä olla läsnä.