Kypsennys takaa oikean rakenteen ja tuo lisää makua.
4. kurssi – Pihvin paistaminen

Porsaanliha paistetaan aina kypsäksi, kun taas naudanlihan voi jättää myös raa’aksi. Suomessa syödään eniten naudanpihvejä, joka on kypsennetty mediumiksi, eli liha on punertavaa sisältä.

Lihan paistamisen metodi perustuu aina raaka-aineen rasvapitoisuuteen. Kunnolla marmoroitunut pihviliha vaatii avotulta tai parilapannua ilman paistorasvaa. Rasvaisuus tuo makua, mutta liika rasva muuttuu suussa epämiellyttäväksi. Vähärasvainen ulko- tai sisäfileepihvi puolestaan on hyvä kypsentää öljyn, voin tai niiden yhdistelmän kanssa.

Mikään pihvi ei onnistu, jos pihvin pintaa ei huolellisesti kuivaa ennen paistamista. Lihan pinnassa oleva neste nimittäin estää ruskistumisen ja näin paistotulos jää vajaaksi. Paksuissa pihveissä kannattaa aina kypsentää myös pihvin reunat, jolloin saat jokaiselle suupalalle hyvän ja rapean paistopinnan. Lihan paistamisessa pitää huomioida mahdollisimman vähäinen kääntely tai siirtely paiston aikana. Jotta pihviin tulee kaunis paistopinta, lihan pitää rauhassa antaa paistua pannulla tai parilalla. Jokainen ylimääräinen kääntely tai painelu paistettavaa lihaa kohtaan menettää mehukkuutta ja ruskistuminen heikkenee.

Yli 2 cm paksut pihvit kannattaa paistaa aina paistomittarin kanssa, näin lopputulos on varmasti loistava. Hyvä tapa paistaa pihvi, on ottaa siihen erittöin kuumalla pannulla kunnon paistopinnat, työntää mittäri sitten paikoilleen, ja laittaa pihvi loppukypsymään noin 120-asteiseen uuniin. Uunissa pihvin pinnat eivät enää kuivu, vaan pihvi kypsyy tasiaisesti säilyttäen mehukkuutensa. Voit nostaa pihvin uuniin paistinpannussaan, mutta muista tarkistaa, että paistinpannusi, ja erityisesti sen kahva kestää uunin lämpötilan.

Parhaastakaan lihasta ei saada parasta mahdollista lopputulosta, jos pihvin pintaa ei kuivata huolellisesti ennen paistamista.

 

Paksummista pihveistä kannattaa aina paistaa myös reunat.

Käyttämällä mittaria vältyt arvailulta ja varmistat onnistuneen lopputulokset. Naudanpihvien kohdalla voit valita kypsyyden makusi mukaan, raaka 50 astetta, medium 55 astetta tai kypsä 68 astetta. Porsaan pihvit paistetaan aina kypsäksi, 70-asteiseksi.

Katso tästä 4. kurssi videona.

Katso tästä 4. kurssi videona.

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok