Esittelyssä MasterChef 2020 -kilpailija Miki Puikkonen

Keittiömestari, Mukkulan Kartano Lahti, You & Me + Cocktail X Miki (pop up -tapahtuma lokakuussa)

Mukana Atria 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelmassa vuonna 2012, suunnitellut reseptejä Atrian Jauhelihakirjaan.

 

Hyvä Ruoka – parempi mieli. Mitä ruoka sinulle merkitsee?

Ruoka merkitsee paljon ja täyttää suurimman osan päivästä. Teen paljon ruokaa, mutta myös mietin paljon ruoan ympärille liittyviä asioita. Ruoka merkitsee intohimoa, tiettyä nautintoa ja elämystä, mitä koen ja haluan tuottaa.

Mistä asioista sinä saat paremman mielen?

Parempi mieli syntyy yleisesti tehdessäni kivoja asioita. On kiva nähdä ihmisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa ja usein tähän liittyy ruoka. Aikuisiällä syödään yhdessä. Hyvän ystäväpariskunnan luona saatetaan olla vaikka viikolla patojen äärellä. Mummun jauhelihakastike ja perunamuusi ovat saaneet minut ruoka-alalle, sitäkin syötiin yhdessä.

Millainen kisamatkasi on tähän saakka ollut?

Kilpailu on ollut tiukkaa. Oma asettuminen kisaporukkaan on aika varma ja tasainen, muita tsemppaava.

Missä olet onnistunut erityisen hyvin?

On tullut hyviä onnistumia ja sitten taas epäonnistumisia. Partaveitsisimpukka chevice onnistui hyvin ja sitten toisaalta taas olen ollut painetehtävässäkin.

Haasteellista on se, että 45 minuuttia otetaan kerralla purkkiin ja siihen mahtuu sekä onnistumia että epäonnistumia.

Kuumottavin hetki kilpailussa?

Kuumottavin tilanne tähän mennessä syntyi, kun valmistin makupareista hunajakenno inkivääri karhunvatukkatartaletin. Ajan kanssa tuli pieniä haasteita, enkä saanut annosta ihan niin kauniiksi kuin ajattelin. Annosta kuvattiin hirveän näköiseksi. Joka kerta palautteen on toimittava boosterina ja omaa toimintaa pitää ymmärtää muuttaa. Jokaiselta kilpailijalta ja tuomarilta kyllä oppii.

Millaiset tehtävät hermostuttavat eniten?

Ensimmäinen tehtävä tähän mennessä on hermostuttanut eniten. Valmistin ahventa vaarin rapulammelta, aiheena oli lapsuusmuisto. Aika tuli vastaan, en ehtinyt asetella komponentteja ja sain aika tyrmäävää palautetta. Lähden tekemään annosta maku edellä. Saan vision, joka melkein maistuu suussani ja tavoittelen sitä. Painetehtävät ovat hermostuttavia.

Millaista lopputulosta tavoittelet?

Kisa on kova. Tavoittelen toki paikkaa huipulla.