Järvenmaan tila
Järvenmaan tila
Järvenmaan tila
Järvenmaan tila

Possutilat

Järvenmaan tila

Tietoa tilasta

  • Hybridituotantosikala, jossa on 60 emakkopaikkaa ja kasvatustilaa pikkuhybrideille.
  • Tilalliset Marja-Liisa ja Jukka Juuse. Jukka tullut tilalle isännäksi vuonna 1995.
  • Tilan pinta-ala 104 hehtaaria.
  • Sikalana 1960-luvulta lähtien.

”Työ tuntuu mielekkäältä, kun näkee, että eläimet voivat hyvin”

Järvenmaan tilalla Koski Tl:ssä toimii hybridituotantosikala, jossa kasvatetaan hybridiemakon alkuja porsastuotantotiloille. Hybridit ovat ensimmäisen polven risteytysemakoita, joiden emänä Järvenmaan tilalla on norjanmaatiainen ja isänä Yorkshire.

”Risteytysemot ovat kestäviä ja hyviä porsaan tuottajia sekä luonteeltaan vilkkaita”, kertoo Marja-Liisa Juuse, joka otti kotitilan hoitoonsa 1980-luvulla.

Marja-Liisan isä osti tilalle ensimmäisen emakon 1950-luvulla, ja 1960-luvulla siirryttiin kokonaan sikatalouteen. Sikatalous jatkuu edelleen päätuotantosuuntana.

Vuosi 1995 oli muutosten vuosi, sillä Suomi liittyi Euroopan Unioniin ja Jukka Juuse tuli isännäksi Järvenmaan tilalle. Salolaisen Jukan mukana tuli myös sokerijuurikas, jota tilalla alettiin viljellä rehuviljan ja varhaisperunan lisäksi. Juuset myös ryhtyivät suunnittelemaan sikalan laajentamista, ja laajennus toteutettiinkin pari vuotta myöhemmin.

”Jo silloin kiinnitimme huomiota sikojen olosuhteisiin. Kaikilla sioilla on mahdollisuus liikkua vapaasti karsinoissa, ja myös emakot porsivat vapaina. Runsas virikemateriaalin käyttö vaatii enemmän työtä, mutta se on panostus eläinten hyvinvointiin. Kun eläin voi hyvin, se myös tuottaa hyvin, ja samalla se tuottaa työn iloa”, kertoo Marja-Liisa.

Erikoistuminen hybridituotantoon pitää työn mielenkiintoisena

Järvenmaan tilalla on tehty tietoinen valinta siinä, että laajentamisen sijasta on pyritty erikoistumaan, ensin suomensukuisen maatiaissianjalostukseen ja nyt muutaman vuoden ajan hybridituotantoon.

”Työt tehdään oman perheen voimin, Laadukkaan hybridin tuottaminen vaatii eläimen hyvää hoitoa ja tarkkailua, mutta se on mielekästä ja mielenkiintoista. Joskus kokee jopa onnistuneensa.”

”Sanonta, että viljelijä tekee työtä säiden armoilla, on totta tänäkin päivänä, mutta heikko kannattavuus ja jatkuva byrokratian lisääntyminen aiheuttavat tilan tulevaisuuden kannalta suurimmat haasteet ja paineet.”

Arkirutiinien ja haasteiden keskellä isäntäpari yrittää huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan. Marja-Liisan mukaan muutamat harrastukset ja luottamustoimet sekä ystävät pitävät mielen virkeänä ja ovat hyvää vastapainoa työlle.

Hän kertoo perheen kolmen lapsen huolehtivan siitä, etteivät vanhemmat pääse sammaloitumaan.

Hae Atrian Tiloja