Sorvon tila
Sorvon tila
Sorvon tila
Sorvon tila

Possutilat

Sorvon tila

Tietoa tilasta

  • Sorvon tila sijaitsee Siikajoella Revonlahden kylässä
  • Isäntäpari Erkki (s. 1957) ja Sandra (s. 1957) Tokola
  • Perheeseen kuuluu yhdeksän lasta: Maria, Kalle, Kirsti, Tuomas, Tuukka, Jenni, Heidi, Alina ja Taneli
  • Tila siirtyi Erkin nimiin 1979.
  • Tilalla on kasvatettu porsaita  vuodesta 1981, sitätila on ollut ennen lypsykarjatila.
  • Tilalla kasvaa 2000 porsasta
  • Peltohehtaareja on viljelyksessä 300 hehtaaria, joista omaa peltoa 260 hehtaaria.

"Kylvöjen seuraaminen, aamukaste ja kypsän viljan tuoksu, se on parasta"

Revonlahden kylässä Siikajoen jokitörmässä sijaitseva idyllinen Sorvon tila on saanut nimensä paikan historiasta: aikoinaan samassa paikassa sorvattiin ja rakennettiin kirkkoveneitä. Alkuperäiset Sorvot lähtivät yksi kerrallaan rapakon taakse Amerikkaan ja löysivät paikkansa sieltä.

Sorvon tilan nykyinen isäntä Erkki Tokola taas löysi vaimon Amerikasta, Minnesotasta.
”Sandra on neljännen polven amerikkalainen, jonka sukujuuret ovat Suomessa. Hän tuli Ouluun töihin ja jäi sille reissulle”, kertoo Erkki, jonka sisko oli Sandran kanssa samassa työpaikassa. Rakkaus syttyi, kun sisko toi ystävättärensä kotiin kahville. Erkillä ja Sandralla on yhdeksän lasta: Maria, Kalle, Kirsti, Tuomas, Jenni, Tuukka, Heidi, Alina ja Taneli.  Lapsista vanhin, Maria, on syntynyt vuonna 1979 ja nuorimmainen Taneli 2002. Heidi asustelee äitinsä synnyinsijoilla Amerikassa.

Tilaa kehitetty määrätietoisesti

Tokolat viljelevät viljaa ja kasvattavat porsaita. Sikalassa on paikat 2000 lihasialle. Uusin laajennus tehtiin vuonna 2004.  Erkki on kehittänyt tilaa aktiivisesti ja määrätietoisesti.
”Työtä on helpotettu erilaisilla ratkaisuilla. Tuloksetkin paranevat, kun maat ovat mahdollisimman hyvässä kunnossa”, toteaa isäntä, joka on myös kasvattanut tilakokoa melkoisesti. ”Kun ostin paikan isältäni, peltoa oli 25 hehtaaria. Nyt omaa peltoa on 260 hehtaaria ja vuokramaiden kanssa viljelyksessä on 300 hehtaaria.”

Erkki ja Sandra ovat matkustelleet paljon maailmalla, mm. Minnesotassa, jossa he ovat tutustuneet paikallisiin maatiloihin. ”Siellä maatilojen kehityskaari on 30 vuotta meitä edellä. Tilat ovat yrityspohjaisia, ja niitä ostetaan ja myydään. Ei ole ollenkaan selviö, että jatkaja tulee perheestä”, toteaa isäntä, joka itsekin mietiskelee toisinaan tilan myymistä vaikka viihtyykin työssään erinomaisesti. ”Jos joku tosissaan on kiinnostunut, kyllä me voisimme tilan myymistä harkita. Osan metsästä kuitenkin jättäisin itselleni mestästysharrastuksen vuoksi. Tässä olisi hyvä ja valmis tila”, hän sanoo ja kertoo haaveilevansa Sandran kanssa muutosta Amerikkaan sekä reissuista Alaskaan ja Australiaan.

Työ on palkitsevaa

Erkki on aina nauttinut maanviljelijän työstä.  ”Työ on palkitsevaa, eikä kahta samanlaista vuotta ole. Peltohommat varsinkin ovat sellaisia, ettei niihin voi koskaan oppia – aina tulee yllätyksiä.” Parasta hänen mukaansa ovat keväät ja kesät. ”Kylvöjen seuraaminen, orastuminen, aamukaste ja kypsän viljan tuoksu - se on parasta.”

Vapaa-aikana Sorvon tilan isäntä harrastaa metsästystä ja kalastusta. Kolmas rakas harrastus on moottoripyöräily: mittariin kertyy joka kesä yli 10.000 kilometriä.
”Velipoika asuu Helsingissä, ja saatan yhtäkkiä piipahtaa hänen luonaan kahvilla.”


Hae Atrian Tiloja