Nikkolan tila
Nikkolan tila
Nikkolan tila
Nikkolan tila

Porsastilat

Nikkolan tila

Tietoa tilasta

  • Tilalliset Antti ja Maija Nikkola.
  • Tila ollut Antin omistuksessa vuodesta 2008.
  • Tilalla on 2200 sikapaikkaa.
  • Sikojen lisäksi tilalla harjoitetaan myös lypsykarjataloutta.
  • 2014 lähtien Nikkolat ovat olleet osakkaina Lappeenrannassa sijaitsevassa emakkosikalassa.

"Maanviljelijän kuori – yrittäjän ydin"

Nikkolan tilan isäntä Antti ja vaimonsa Maija ovat harvinaisuuksien joukossa Suomessa. Nikkoloilla nimittäin on tilallaan sekä sikoja että lypsykarjaa.

Antti Nikkolasta tuli tilallinen, kun hän vuonna 2008 osti nykyisen tilansa. 2010 tilaa laajennettiin ja sikamäärä kasvoi puolella. Lypsykarjatilallisia Nikkoloista tuli myöhemmin, kun myös Maijan kotitilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. 

”Tilojen välinen etäisyys on 10 kilometriä, mikä joskus yöllä tuntuu tosi pitkältä, kun pitää hälytystä lähteä tarkistamaan”, Antti kertoo.

Sikatilallisen elämä on sitovaa, ja Antti pyrkii pyhittämään kaiken vapaa-aikansa perheelleen – vaimolle ja kahdelle lapselle. Vapaa-aika kuluu mökkeillessä.

”Viihdyn yrittäjänä sen takia, että tässä työssä näkee oman työnsä tuloksensa nopeasti. On yrittäjän riskit, mutta myös vapaus. En kadu hetkeäkään yrittäjäksi ryhtymistä, on tämä mahdollistanut niin monia asioita”, Antti tunnustaa.

Nykyään Nikkolat ovat osakkaina myös Lappeenrannassa sijaitsevassa emakkosikalassa.

Tuottava sika on hyvinvoiva

Yrittäjämäisyys heijastuu myös ajatuksissa suomalaisuudesta. Kun kuluttaja valitsee ostoskoriinsa kotimaista lihaa, tukee hän ostoksellaan muitakin kuin vain tuottajaa ja lihanjalostajayritystä.

”Suomalaisen sikaketjun työllistämisvaikutukset ulottuvat pitkälle. Meillä haasteena ovat muita Euroopan maita tiukemmat normit ja kovemmat tuotantopanokset, ja silti on pärjättävä samoilla markkinoilla. Ja kuitenkin meillä tuotanto on eettisempää verrattuna joihinkin toisiin Euroopan maihin.”

”Jotta eläin voi jotakin tuottaa, pitää sen voida hyvin. Silloin se kasvaa. Seuraamme säädöksiä, joita päivitetään koko ajan ja niiden mukaan toimitaan. Suomalainen ruokaketju tuottajalta ruokapöytään on verrattain lyhyt, mutta on hienoa, että meitä tuottajia tuodaan lähemmäs kuluttajaa”, Antti kertoo ajatuksistaan lihan alkuperän kertomisesta.

Hae Atrian Tiloja