Asunmaan tila
Asunmaan tila
Asunmaan tila
Asunmaan tila

Porsastilat

Asunmaan tila

Tietoa tilasta

  • Tilalliset Anne-Mari ja Mika Asunmaa
  • Sikoja on kasvatettu vuodesta 1968
  • Tilalla kasvaa 1 800 sikaa

Kotimaisen ruoan tuottaminen on meille arvokas asia

Asunmaan Mika ja Anne-Mari isännöivät tilaansa Alavudella jo kolmannessa polvessa.

Tilalla näkee suomalaisen sikatalouden kehityksen. Vuonna 1968 valmistunut 500-paikkainen vanha sikala oli aikanaan Etelä-Pohjanmaan suurimpia sikaloita. Sen korvannut uusi sikala on rakennettu kahdessa osassa vuosina 2003 ja 2007. Tänä päivänä tilalla on 1 800 lihasikapaikkaa, mikä on lähellä suomalaisten sikatilojen keskikokoa.

Mika on toiminut pitkään myös Atrian hallinnossa. Atrian suurimpia omistajia ovat kolme tuottajaosuuskuntaa ja sitä kautta tilan väelle on tullut hyvin tutuksi myös se, mitä heidän kasvattamilleen eläimille seuraavaksi tapahtuu. ”Atriaa hoidetaan kuin omaa tilaa. Tavoite on, että seuraavatkin tuottajasukupolvet voivat suomalaista lihaa tuottamalla ansaita elannon perheelleen”, Mika toteaa.

Mika ja Anne-Mari kehittävät tilaansa aktiivisesti. Osallistuminen erilaisiin koulutuksiin ja verkostoituminen muiden tuottajien kanssa antaa hengähdystaukoja arkeen, ja aina koulutuspäivistä on jotain uutta tuotavaa omankin tilan tekemiseen, he kertovat.

Vaikka arki on työtä täynnä, osaa kaksilapsinen perhe ottaa hengähdystaukoja arjen keskellä. Kesällä se tarkoittaa usein kuumenevaa grilliä. Siellä kypsyy lähes poikkeuksetta Atrian tuotteita; Fileelankkua, Texas XXXL-pihvejä ja grilliperunoita.

Hae Atrian Tiloja