Tietoa tilasta
- Isäntäpari Eero Lompolo (s. 1967) ja Hanne Tapojärvi-Lompolo (s. 1979). Perheessä on kolme lasta: Viljam (s. 2003), Helmi (s. 2006) ja Eelis (s. 2011 )
- Hannen vanhemmat perustaneet tilan 1960-luvulla, lihakarjankasvatus alkoi 1979
- Sukupolvenvaihdos tehty vuonna 2002.
- Tilalla on 150 eläimen nautakasvattamo.
- Peltoa tilalla on 70 hehtaaria.
Harvinainen nautakasvattamo Kaalamanniemen kylässä
Hanne Tapojärvi-Lompolo ja Eero Lompolo kasvattavat nautoja kaukana Muonion ja Kolarin rajalla Kaalamanniemen kylässä. Tila on 1960-luvulla perustettu asutustila, jonka Hannen vanhemmat raivasivat asumattomalle kylälle.
”Kylään tuli muutama asukas, ja he alkoivat viljellä maata. Isä ja äiti aloittivat tässä tyhjästä. Aluksi he pitivät lampaita ja kävivät tilan ulkopuolella töissä: isä kävi Kiirunassa kaivoksella, toimi yrittäjänä ja ajoi rekkaa, ja äidillä oli työpaikka tielaitoksella ja hän ajoi taksia. Poronhoitoakin isä vähän harrasti”, kertoo Hanne.
Lihakarjankasvatus Penäjän tilalla aloitettiin vuonna 1979.
”Kaikilla muilla tiloilla oli lehmiä, ja kun vanhempani päättivät ottaa sonneja, ratkaisua pidettiin jopa hulluutena. Täällä päin ei edelleenkään ole muita naudanlihantuotantoon keskittyneitä tiloja.”
Sukupolvenvaihdos Penäjän tilalla tehtiin vuonna 2002. Hanne oli silloin vasta 23-vuotias.
”Isäni sairastui keuhkosyöpään ja eli enää kaksi viikkoa sen jälkeen, kun paperit oli allekirjoitettu. Olin nuori ja myös tunsin itseni nuoreksi. Vastuu oli aikamoinen.”
Hannella oli jo isäntä katsottuna, mikä osaltaan helpotti vastuunottoa.
”Eero teki tilalla töitä isän ja äidin aikana. Hän on kotoisin tästä samalta kylältä ja samanlaiselta tilalta, jossa oli aikoinaan lypsykarjaa.”
Pohjoisen olot ja välimatkat tuovat lisähaasteita tilan arkeen
Eläinluku on Hannen ja Eeron aikana noussut 81 mullikasta 150:een. Navettaa on laajennettu kaksi kertaa.
Pohjois-Suomessa satokausi on hyvin lyhyt, eikä viljaa voi viljellä ollenkaan. Kaalamanniemen pelloista suurin osa on jänkkä- eli suopeltoa.
”Peltotöihin täällä päästään vasta kesäkuun alussa. Siihen aikaan etelässä ollaan jo pitkällä. Säilörehua tehdään ensimmäisen kerran juhannuksen jälkeisellä viikolla tai kuun vaihteessa. Toinen kerta on elokuun puolivälissä tai lopussa. Säilörehua menee myös tutuille poromiehille.
Karjaa ruokitaan myös ostoviljalla, mikä tietää aikamoisia rahtikustannuksia.
”Täällähän ei oikein mitään ole, lähimmät maatalouskaupat löytyvät Rovaniemeltä, ja kun sinne lähtee, koko päivähän siinä menee. Se on sitä pohjoisen lisää. Ruokakauppaan on 30 kilometriä ja Muonion keskustaan 65 kilometriä. Lasten koulumatka yhteen suuntaan on 65 kilometriä.”
Isäntäpari ei pakkasia pelkää
Hanne viihtyi jo pikkutyttönä isänsä matkassa peltohommissa. Kuin luonnostaan hän lähti opiskelemaan agrologiksi heti lukion jälkeen.
”Silloin ei ollut vielä tiedossa, että minä jatkaisin tilanpitoa. Vanhin veljeni oli tässä töissä ja hän auttoi tilalla myös silloin, kun isä sairastui. Veli oli jossakin vaiheessa innokas jatkamaan, mutta elämä vei hänet muualle. Eeron kanssa olimme ajatelleet jo yhteisen taipaleemme alussa, että jonkinlaista maanviljelystä haluaisimme yhdessä tehdä.”
Hanne ja Eero viljelevät myös Eeron kotitilan peltoja.
”Kylällä on meidän tilan lisäksi enää vain yksi toinen maatila. Tämä on tällainen unelias pikkuinen paikka, jossa asuu entisiä viljelijöitä. Asukkaiden keski-ikä alkaa olla 70 vuotta. Kesällä tässä on vilkasta, sillä kylä on Muonionjoen varrella ja kalamiehiä riittää.”
Eero tekee maanviljelyksen ohessa traktoriurakointia, mm. lumitöitä ja paalausta.
Elämä kaukana arktisissa olosuhteissa on melkoista taiteilua, kun pakkaset paukkuvat nurkissa, ja talon väen on kuljettava öisinkin vahtimassa, etteivät vedet navetassa jäätyisi. Hanne ja Eero eivät kuitenkaan aio lyödä hanskojaan tiskiin, sillä kotitilan viljeleminen on heille mieluinen ja rakas yhteinen elämäntehtävä.