1. Sisäfile

1. Sisäfile

Naudan arvokkain osa. Mureaa lihaa, jossa ei juuri rasvaa eikä jänteitä ole. Keskipalasta (coeur de filet) tehdään arvokkaita pihvejä. Päädyt sopivat esimerkiksi vartaisiin.
2. Ulkofile

2. Ulkofile

Maukasta ja mureaa pihvilihaa. Suurempaa kuin sisäfilee ja hieman rasvaisempi, erityisesti, jos siihen jätetään makurasva.
3. Entrecôte

3. Entrecôte

Rasvaisuutensa ansiosta maukkainta pihvilihaa. Pihvinrakastajan pihvi.
4. Ulko- ja Pyöröpaisti

4. Ulko- ja Pyöröpaisti

Erinomainen liha esimerkiksi karjalanpaistiin ja patoihin. Myös palvina hyvää.
5. Sisäpaisti

5. Sisäpaisti

Naudan suurin paisti. Käytetään esimerkiksi patoihin ja stroganoviin. Maukasta myös grillilihana.
6. Kulmapaisti

6. Kulmapaisti

Sidekudospitoisempaa paistia. Käytetään usein kastikkeisiin ja patoihin sekä paisti- jauhelihaan.
7. Paahtopaisti

7. Paahtopaisti

Arvokkain paisti. Nimensä mukaan suosittua paahto- paistina. Mureudeltaan sopii myös pihviksi.
8. Kuve

8. Kuve

Käytetään pääsääntöisesti jauhelihan raaka-aineeksi.
9. Kyljet

9. Kyljet

Käytetään yleensä jauhelihan raaka- aineeksi, mutta kylkiosista saadaan myös erinomaiset ribsit. Tällöin liha esikypsennetään joko uunissa tai suolavedessä, loppukypsennys ja maustaminen tehdään mieluiten grillissä.
10. Rinta

10. Rinta

Suosiotaan kasvattava herkku, joka vaatii pitkän kypsennyksen pehmen- tyäkseen. Myös karjalanpaistin raaka-aine.
11. Lapa

11. Lapa

Käytetään useimmiten keittolihana tai jauhelihan raaka-aineena. Myös karjalanpaistin raaka-aine.
12. Etuselkä

12. Etuselkä

Hyvää keittolihaa, jota voidaan myös hauduttaa ylikypsäksi maustetuksi pulled beefiksi. Etuselästä saa myös vaikka rosvopaistin. Myös karjalanpaistin raaka-aine.
13. Potkat

13. Potkat

Vaativat pitkää kypsentämistä, mutta ovat naudan maukkaimpia paloja. Tehdään esimerkiksi luullisena osso bucoa tai luuttomana pulled beefiä.
14. Häntä

14. Häntä

Häränhäntä on pitkään haudutettavaa herkkua. Myydään tukkuasiakkaille ja viedään ulkomaille.
15. Syötävät sisäelimet

15. Syötävät sisäelimet

Maksa, kieli, sydän ja munuainen.