Kankaan tila
Kankaan tila
Kankaan tila
Kankaan tila

Kanatilat

Kankaan tila

Tietoa tilasta

  • Isäntäpari: Jussi ja Mari Kangas sekä lapset Iisakki, Iivari ja Iivi 
  • Tila ollut saman suvun hallussa vuodesta 1916. 
  • Kanojen kasvatus alkoi 1987 

Työssä onnistuminen palkitsee aina 

 ”Palkitsevimpia hetkiä ovat ne, kun tuntee onnistuneensa työssään”, toteaa Kankaan perhetilan isäntä Jussi Kangas.  

Jussi oli 3-vuotias, kun tilalle tulivat ensimmäiset kanat. Kasvatuksen aloittivat hänen vanhempansa Matti ja Aija-Leena Kangas vuonna 1987, ja koko perhe oli mukana työn touhussa.  

Jussi muistaa auttaneensa vanhempiaan kanojen lastauksissa ja ovimiehenä jo pikkupojasta lähtien. Nyt innokkaina apumiehinä hääräävät omat lapset. Luokanopettajana työskentelevä Mari-emäntäkin on hengessä mukana.  

Kankaat hoitavat myös Marin kotitilaa, joka on erikoistunut peltoviljelyyn. 

Päävastuun eläinten hoidosta kantaa Jussi. Tarvittaessa hän saa apua vanhaisäntä Matilta, ja ruuhkapäivinä myös tilojen välinen yhteistyö helpottaa työrupeamaa. Ulkopuolisten urakoitsijoiden palveluita käytetään kanojen lastauksessa ja kasvatushallien pesussa.    

”Kahden muun tilan kesken käymme toistemme kasvattamoissa ottamassa untuvikot vastaan. Muutenkin toki autetaan kollegoita aina, jos tarvetta on. Kanojenkasvatuksen iloja ja suruja jaetaan useammankin tilan kesken.” 

Mieluista työtä 

Jussi kertoo pitävänsä työstään todella paljon.  

”Ehkä olen enemmän töissä kuin keskiverto työntekijä, mutta nautin siitäkin, kun on 25 astetta pakkasta ja voi oikaista sohvalle sen jälkeen, kun kanalat on aamulla kierretty”, hän tuumaa.  

Hyviä tuloksia voi saavuttaa vain hyvin tehdyllä työllä. Lintujen hyvinvointia on valvottava tarkasti koko kasvatuksen ajan, ja olosuhteet kasvattamoissa pidetään niin hyvinä kuin mahdollista. 

Kankaan perhetilalla kanojen ruokinta perustuu A-Rehun täysrehuihin, joita täydennetään laadukkaalla, itse viljeltävällä vehnällä.  

”Peltoviljelyyn meillä on panostettu vuosien saatossa paljon. On investoitu kuivaajaan ja huolehdittu peltojen kasvukunnosta niin, että poikkeuksellisinakin säävuosina on saatu hyviä satoja.” 

Kasvukunnosta huolehditaan muun muassa viljelykasveja vaihtamalla. Vehnän lisäksi tilan pelloilla kasvaa ohraa, kauraa, öljykasveja ja joskus myös ruista. Uusin tulokas on herne, joka päätyy rehutehtaalle ja sieltä kanojen ruuaksi. 

Tilan kanalat lämpiävät hakkeella ja päärakennus maalämmöllä. Viljankuivaaja taas lämpiää rehutehtaalta tulevalla kaurankuoripelletillä, eli kiertotalous toimii tehokkaasti. 

Kun Kankaan perhetilalla tuotettua lihaa ilmestyy kauppoihin, Jussi ja Mari eivät voi vastustaa kiusausta hamstrata niitä pakastimeen. 

”Aina niitä useampi paketti tulee ostettua, kun kaupassa näkee.” 

Hae Atrian Tiloja

Vastuullisen toiminnan periaatteet