Saarimäen tila
Saarimäen tila
Saarimäen tila
Saarimäen tila

Broileritilat

Saarimäen tila

Tietoa tilasta

  • Broilereita vuodesta 1990 
  • Isäntä Juha Saarimäki, hoitaa tilaa yhdessä poikansa Robinin kanssa

Tilan historia ulottuu vuoteen 1555

Saarimäen perhetilalla Mustasaaressa on kasvatettu broilereita vuodesta 1990. Tilalla tehdään töitä kolmen sukupolven voimin. Laihian rajalla sijaitsevan tilan historia ulottuu vuoteen 1555, ja siitä lähtien tila on ollut saman suvun hallussa. Jos vuosiluku unohtuu, sen voi tarkistaa vanhan ja komean luhtirakennuksen katolle kiinnitetystä viiristä.

Luhti ja viiri löytyvät Laihian puolella sijaitsevalta päätilalta, jossa asuvat nykyisen isännän Juha Saarimäen vanhemmat. Juha perheineen asuu kivenheiton päässä Mustasaaren puolella.

Juha on hoitanut tilaa 1990-luvun alusta lähtien. Nykyään hän jakaa työt poikansa, vuonna 1994 syntyneen Robinin kanssa. Robinista on kovaa vauhtia tulossa tilan seuraava isäntä.

”Jatkuva muutoshan tässä työssä on haasteena”, toteaa Juha, joka nimeää työnteon ainoaksi harrastuksekseen.

”Olen kuulemma syntynytkin työmaalle: yhtä kauan olen ollut täällä kanojen kanssa, sillä äitini kanssa olimme synnytyslaitoksella, kun kanat vuonna 1970 tulivat. ”

Saarimäen pelloilla kasvaa vehnää, ruista ja rapsia. Vehnä syötetään broilereille. Ruis sekä rapsi ovat viljelykierokasveja, jotka toimitetaan elintarviketeollisuudelle.

Juha ja Robin harjoittavat myös urakointia tilan koneilla, ja pihapiirissä olevassa pajassa he korjaavat mm. maatalouskoneita.

Hae Atrian Tiloja

Vastuullisen toiminnan periaatteet