Rönnvikin tila
Rönnvikin tila
Rönnvikin tila
Rönnvikin tila

Broileritilat

Rönnvikin tila

Tietoa tilasta

  • Ollut Rönnvikin suvun hallussa vuodesta 1869
  • Isäntä Kalle Rönni, syntynyt 1981. Perheeseen kuuluu avovaimo Eveliina Kalima.
  • Broilerinkasvatus tilalla alkoi vuonna 1989
  • Sukupolvenvaihdos tehtiin 2008
  • Rönnvikin viinitila on suosittu matkailukohde

Rönnvikissä tarjotaan vieraille oman tilan kananpoikaa

Rönnvikin tila Pälkäneen Laitikkalan kylässä tunnetaan viinitilana, mutta kaikki eivät välttämättä tiedä, että Rönnvikissä kasvatetaan myös broilereita.

Tilan perusti 1800-luvun puolivälissä kihlakunnan kirjuri, kamreeri Schrey, joka aikoinaan rakennutti tilan kauniin päärakennuksen. Rönnvik lanseerasikin kamreerin kunniaksi vastikään oman nimikko-calvadoksen.

Schreyn jälkeen tila siirtyi vuonna 1869 Vihtori Aleksanteri Kustaanpojalle, joka otti sukunimekseen Rönnvik. Nimi suomennettiin 1900-luvun alkupuolella Rönniksi.

Nykyinen isäntä Kalle Rönni on luotsannut sukutilaa vuodesta 2008 lähtien. Tilalla on useita tuotantosuuntia, joista erityisesti koneurakointiyrittäminen on laajentunut Kallen isännyyden aikana. Samoin viljanviljelyyn on satsattu viime vuosina aiempaa enemmän.  Tällä hetkellä pelloilla kasvaa viljaa ja herukkaa.

Broileripuoltakin oĺisi tarkoitus laajentaa, toteaa Kalle, joka oli 8-vuotias, kun tilalle tuotiin ensimmäiset linnut kasvamaan. Vuosi oli 1989. Nykyisin käytössä on neljä kasvattamoa.”

Isännän mukaan broilerialalla haastetta lisäävät erilaisten muuttujien suuri ja alati kasvava määrä.

”Taloudellisten ja tuotannollisten muuttujien hallinta on todella haastavaa, mutta toki tietyllä tapaa kiehtovaakin. Yksikään päivä ei ole samanlainen, ellei lasketa tammi-helmikuun päiviä. Silloin saa olla kototontilla melko rauhassa ja päivät ovat suhteellisen samanlaisia.”

Varsinkin kesällä isännällä on tekeminen, jotta ehtii pitää kaikkia lankoja käsissään. Maatilalla ja koneurakoinnissa on 4-5 työntekijää ja viinitilalla 7-8 henkilöä kesällä sekä 2 vakituista ympärivuotisesti.

Tila työllistää Rönnin koko perhettä. Kallen äiti, ”vanha rouva” Eila Rönni on viinitilan luoja ja sielu, ja yrityksen imago henkilöityy häneen edelleen hyvin vahvasti.

Viinitilalla, viljavien peltojen keskellä poikkeaa vuosittain noin 10.000 vierasta, joiden joukossa on myös kansainvälistä väkeä. Rönnvikin ravintolassa heille tarjotaan luonnollisesti myös oman tilan kananpoikaa.

Uusinta uutta on tilalla avattu panimo, jossa valmistetaan olutta ulkopuolisen yrittäjän luotsaamana.

Rönnvikin isäntä Kalle Rönni koettaa vaalia maatilalla ja muussa yritystoiminnassa hallitun kasvun periaatetta, vaikka uusia ideoita, nuorta intoa ja tekemisen meininkiä riittäisi vaikka muille jakaa.

”Parastahan tässä on oma tekemisen vapaus, mutta kääntöpuolena tulee sitten myös tekemisen vastuu”, isäntä toteaa.

Hae Atrian Tiloja

Vastuullisen toiminnan periaatteet