Joupin tila
Joupin tila
Joupin tila

Broileritilat

Joupin tila

Tietoa tilasta

  • Broilerit tulivat Joupin tilalle vuonna 1986.
  • Tilalliset Jussi ja Outi Hantula
  • Broilereiden lisäksi tilalla kasvatetaan myös sikoja.
  • Tilalla viljellään vehnää, ohraa, kauraa ja sokerijuurikasta.

Puutarhan hoidosta vastapainoa maatilan töille

Ensimmäiset untuvikot saapuivat Joupin perhetilalle Seinäjoelle vuonna 1986. Jussi Hantulan isännöimällä tilalla kasvatetaan myös sikoja sekä viljellään vehnää, ohraa, kauraa ja sokerijuurikasta. Vehnä menee broilereiden ruuaksi.

Jussin työpäivät alkavat viimeistään aamukahdeksalta, jolloin hän suuntaa broilerihalleille. Timo ja Outi taas rientävät sikalaan tekemään aamutoimia. Samat työt tehdään uudestaan iltapäivällä neljän aikaan.

”Tarvittaessa halleilla ja sikalassa käydään päivällä useammankin kerran, ja iltatarkastus tehdään yleensä iltauutisten jälkeen”, Jussi kertoo.

Joupin tilalla käytetään ulkopuolista työvoimaa broilereiden lastauksessa, pesussa sekä hallien kunnossapidossa.

Koska tilalla riittää työtä aamusta iltaan, harrastuksiin ei isäntäpari juurikaan ehdi. Jussille on kuitenkin kertynyt erilaisia luottamustoimia, ja Outi on aktiivisesti mukana maa- ja kotitalousnaisissa.

”Matkailu kiinnostaa, mutta harvoin pääsemme yhdessä matkustamaan”, Outi ja Jussi harmittelevat.

Hantuloita kiinnostaa myös puutarhan hoito, jopa niin paljon, että he ovat onnistuneet kasvattamaan mm. viinirypäleitä, luumuja ja päärynöitä.

”Puutarhassa on kiva kokeilla eri kasvaja ja nauttia niiden sadosta.”

Outilla ja Jussilla on kaksi aikuista poikaa, Timo ja Hannu. Timo on täysipäiväisesti töissä tilalla, ja Hannukin auttelee minkä opinnoiltaan ehtii´.

Hae Atrian Tiloja

Vastuullisen toiminnan periaatteet