J. Saaren tila
J. Saaren tila
J. Saaren tila
J. Saaren tila

Broileritilat

J. Saaren tila

Tietoa tilasta

  • Tila on perustettu 1998
  • Isäntäpari Jari ja Maria Saari, perheeseen kuuluu kolme lasta
  • Broilerikasvatus aloitettiin vuonna 2005

18-vuotiaana maatalousyrittäjäksi

J. Saaren tilan isäntä Jari Saari oli vasta 18-vuotias, kun hän vuonna 1998 aloitti maatalousyrittäjänä. Ensimmäiset broileriuntuvikot saapuivat Jarin tilalle Kurikkaan vuonna 2005. Sitä ennen tilalla kasvatettiin kalkkunoita. 

Jarin ja hänen vanhempiensa Leena ja Markku Saaren broilerikasvattamot sijaitsevat lähellä toisiaan ja tilojen välillä tehdään paljon yhteistyötä. 

Jari kasvoi maatilan töihin jo lapsena. Vaikka hän oli nuori aloittaessaan isäntänä, hommat sujuivat kuin vanhalta tekijältä. Iän karttuessa kova into tehdä monipuolista ja vaihtelevaa työtä on säilynyt. Haastavimmaksi asiaksi tilan hoidossa Jari mainitsee broilereiden jatkuvan, 24-tuntisen päivystyksen.

Jari ja Maria Saaren perheeseen kuuluu kolme lasta. Myös lapset ovat tilan touhuissa mukana. Nuoresta iästään huolimatta lapset ovat jo ehtineet tutustua niin broilereiden hoitoon kuin konetöihinkin. 

J. Saaren tilalla viljellään vehnää lintujen ruoaksi. Tilalla on töissä ulkopuolista työvoimaa. 

Jari on osakkaana LohiMet Oy -nimisessä konepajayrityksessä, joka valmistaa tuotteita lähinnä maatalouden tarpeisiin. Yritys toimii myös alihankintakonepajana. 

Jos isännälle jää vapaa-aikaa töiltä, se kuuluu perheen kanssa touhuamiseen.

Hae Atrian Tiloja

Vastuullisen toiminnan periaatteet