Yhteistyön tulos: juuri oikeanlainen lihapulla

Strategia

Yhteistyön tulos: juuri oikeanlainen lihapulla

Tuotekehitys on 2010-luvulla erilaista kuin takavuosina. Nyt räätälöidään täsmälleen asiakkaan toiveiden mukainen tuote.  Fazer Food Servicesin ja Atria Food Servicen ensimmäinen yhteinen tuotekehitysprojekti sai alkunsa vuonna 2012. Tavoitteena oli hyvä lihapyörykkä lounasravintoloihin. Mukaan valjastettiin iso joukko molempien yritysten tuotekehityksestä sekä ravitsemuksen ja valikoimasuunnittelun asiantuntijat.

– Lihapulla on asiakkaiden kestosuosikki, joten haluamme että meillä on hyvä tuote tarjota lounasravintoloissa. Lihapulla oli ensimmäinen yhteinen projektimme Atrian kanssa, ja sitten niitä on tullut useita, kertoo Fazer Food Servicesin hankintapäällikkö Mervi Taipale.


Huolella maistettu

Fazer Food Servicesin tuotekehityspäällikkö Marko Mäenpää toteaa, että lihapyörykässä tärkeintä on kotimainen liha ja ulkonäön sekä rakenteen osuminen mahdollisimman lähelle kotitekoista pyörykkää tietyn hintaraamin sisällä.

– Haussa oli valmiiksi kypsennetty lihapyörykkä, Mäenpää kertoo.
Ensimmäisiä tuotekehitysversioita maisteltiin yhdessä atrialaisten kanssa. Syynissä olivat etenkin maku, rakenne ja ulkonäkö. Tuotekehitys eteni yhdessä sovitun tavan mukaan.

– Ensin on asiantuntijamaisto, jossa keittiömestarit arvioivat tuotetta. Siinä voi olla rinnalla nykyisin valikoimassa oleva tuote. Seuraava kierros on tuotekehitysmaisto sokkona tuotekehityksen, valikoimasuunnittelun ja hankinnan ihmisten kesken, Mäenpää kertoo.

Ennen hyväksyntää tuotetta arvioi makuraati, Fazerin omasta väestä koottu kuluttajaraati. Ravintolatesteissä pyydetään vielä asiakkailta palautetta mausta, rakenteesta ja ulkonäöstä.
– Meillä on määritetty tiukat rajat, joiden yli tuotteen pitää päästä, Taipale kertoo.

Tuotekehityspäällikkö Marko Mäenpää kertoo, että pienet yksityiskohdat tekivät lihapyörykästä halutun kaltaisen. Sisälämpötila vaikuttaa mehukkuuteen ja jauhelihamassan koostumus makuun ja rakenteeseen. Hankintapäällikkö Mervi Taipale myhäilee, että vankan keittiökokemuksen omaava tuotekehitystiimi osaa onneksi miettiä tällaisiakin juttuja.

Kun uusi lihapulla esiteltiin ravintoloille, Fazer Food Services kertoi myös taustoista.
– Puhuimme kotimaisesta lihasta, kerroimme tuotekehitysyhteistyöstä ja pyörykän kuluttajatesteissä saamista hyvistä maku-, rakenne- ja ulkonäköpisteistä, Taipale kuvailee.

Hyvää tuli!

Kehitysyhteistyön lopputuloksena oli niin hyvä lihapulla, että sitä haluavat muutkin ravintolat. Fazerilla ei ole ollut tarvetta omia onnistunutta lihapullaa, kun kyseessä on tuote, jonka kaltaisia joka tapauksessa on markkinoilla.
– Useimmiten emme näe tarvetta sille, että joku tuote olisi vain meillä käytössä, Taipale valottaa.

Projektin aikataulu oli tiukka: se lähti liikkeelle vuoden 2012 keväällä, ja vuoden 2013 alussa lihapyörykät olivat jo ravintoloissa.
– Aika nopeasti se tehtiin, reilussa puolessa vuodessa, Taipale toteaa.

Atria Food Servicen myyntipäällikkö Taija Haiko toteaakin, että tuotekehitysprojektissa tärkeää on aikatauluista ja projektin etenemisestä sopiminen.

– Kun sovitaan selkeistä tavoitteista ja aikataulusta yhdessä asiakkaan kanssa, päästään hyvään lopputulokseen. Prosessin matkan varrella on tarkistuspisteitä tuotteen ominaisuuksiin ja hintaan liittyen. Vuoropuhelu edesauttaa projektin onnistumista merkittävästi, Haiko toteaa. Projekteista on ollut opiksi ja hyödyksi molemmille osapuolille.

– Tämä on sekä Atrialle että meille monin tavoin hyödyllistä yhteistyötä. Atria saa meiltä myös ravintolanäkökulmaa, miten tuotteet toimivat ravintolassa, Taipale summaa.

Yhteistyö jatkuu

Fazer Food Services ja Atria Food Services kehittävät koko ajan yhdessä uutta sitä mukaa kun tarvetta uusille tuotteille syntyy. Lihapyöryköiden jauhelihamassasta on tehty myös jauhelihapihvi. Samalla idealla syntyi myös kypsä broileripyörykkä, ja yhdessä on kehitetty maissipaneroitu broilerin koipi-reisipalakin.

– Meneillään on uusienkin tuotteiden kehittelyä, ne ovat tulossa meille ensi vuonna.
Tuotteet on kehitetty tiettyyn hintaryhmään. Aikaisemmin olemme kehittäneet yhdessä ylikypsän porsaan kaslerin lounaskäyttöön, Fazer Food Servicesin tuotekehityspäällikkö Marko Mäenpää kertoo.

Atria Food Servicen myyntipäällikkö Taija Haiko toteaa, että tuotekehitysprojektissa kaikki lähtee asiakkaan tarpeesta.

– Haistelemme trendejä ja sparraamme yhdessä, missä on aihiota jatkokehitykseen, Haiko sanoo.
Trendit näkyvät myös lounasravintoloissa: posket ja niskat ovat tulleet viime vuosina takaisin ruokalistoille. Uhkaako aiemmin alihyödynnettyjen ruhonosien hinta karata käsistä suosion myötä? Ainakin kaslerin imago on kohonnut ja kysyntä kasvanut, Mäenpää havainnoi.