Sibyllan maailmanvalloitus etenee

Strategia

Sibyllan maailmanvalloitus etenee

Sibyllan vuosi 2014 oli varsin hyvä. Myyntipisteiden määrä nousi merkittävästi lähinnä Venäjän kasvun vauhdittamana ja Sibylla on laajentanut toimintaansa Kazakstaniin, Valko-Venäjälle ja Unkarin markkinoille. Uusi nuppineula Sibyllan kartalla on Aasiassa.

– Olemme kuitenkin vielä alkuvaiheessa. Myynti on vielä melko pientä eikä jakeluverkosto ole kovin laaja, ja töitä riittää, ennen kuin liiketoimintamme käynnistyy näillä markkinoilla täydellä teholla. Uusilla markkinoilla on omat haasteensa – emme esimerkiksi ole täysin tyytyväisiä Unkarin koemyyntipisteiden kehitykseen, ja suunnitelmia on tarkistettava. Uuden yhteistyön käynnistäminen vie paljon aikaa ja voimavaroja. On kuitenkin rohkaisevaa, että meillä on kyky houkutella uusia asiakkaita täysin uusilla markkinoilla, joilla ei tunneta yhtiötämme eikä brändiämme, kertoo Toni Nora, Atria Conceptin General Manager.


Seuraavaksi Aasiaan

Sibylla teetti viime vuonna laajan markkinakatsauksen yhteistyömahdollisuuksien jatkosta Belgiassa, Saksassa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa. Euroopan markkinoilla on enemmän ostovoimaa kuin Itä-Euroopassa, tosin kilpailukin on kovempaa. Sibyllan mahdollisuuksia Aasiassa on myös tutkittu.

– Pitkä välimatka on tietysti haaste, mutta olemme päättäneet käynnistää Aasiassa projektin, jonka avulla arvioimme tilannetta tarkemmin. Tuloksista on vielä liian aikaista sanoa mitään, mutta toivomme, että voimme käynnistää muutaman pilottihankkeen ennen kesää, valottaa Nora. Laajentumissuunnitelmamme kuulostavat toki varsin kunnianhimoisilta, mutta jos suunnitelmat eivät yhtään hirvitä, ne eivät ole riittävän suuria!

Suomen Sibylla kehittyy hyvin

Uusissa markkinoissa on oma viehättävyytensä, mutta vanhaakaan ei ole syytä unohtaa. Sibylla on kehittynyt hyvin vanhoilla markkinoilla, erityisesti Suomessa. Sibyllan myynti Suomessa on kasvanut ja brändillä on vahva näkyvyys. Toisaalla asiakkaat keskittyvät yhä enemmän omiin ruokakonsepteihinsa, ja hintakilpailu kovenee. Sibylla on menettänyt joitakin yhteistyösuhteita, vaikka kokonaisjakelu on kasvanut.

– Tiimimme on tehnyt paljon hyvää työtä, mutta meidän on varmistettava kilpailukykymme lisäämällä innovointia. Vahvistamme tuotevalikoimaamme makkaroiden, hampurilaisten ja niihin liittyvien lisätuotteiden osalta. Pulled Pork ja Pulled Beef ovat mainitsemisen arvoisia uusia tuoteryhmiä.

Sibylla porskuttaa Ruotsissa

Myös Ruotsin Sibylla-pikaruokaketju menestyy. Tuoreen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan Sibylla on ohittanut sekä McDonald’sin että Burger Kingin ja on toiseksi suosituin Max-pikaruokaketjun jälkeen.

– Yksi tavoitteistamme on parantaa saatavuutta paikoissa, joissa on paljon kuluttajaliikennettä. Avasimme viime vuonna neljä uutta ravintolaa ja syksyllä Sibylla avaa lippulaivaravintolan uudessa Mall of Scandinavia -ostoskeskuksessa Tukholmassa. Se on Skandinavian suurin ostoskeskus, eikä Sibyllan ravintolaa ole aiemmin ollut yhtä keskeisellä paikalla. Lippulaivaravintolamme edustaa Sibyllan ravintoloiden tulevaisuutta, joten kannattaa käydä tutustumassa, kannustaa Toni Nora.