2014

Atria ostaa Saarioisten lihatoiminnot

Atrian asema suomalaisen lihan ja lihateollisuuden lippulaivana vahvistuu, kun se ostaa Saarioisten naudan, sian ja broilerin hankinta-, teurastus- ja leikkuutoiminnot.

 

Suomalaisen lihan puolesta, kättä päälle!

Suomalainen kuluttaja arvostaa avointa tuotantoketjua ja tietoa lihan alkuperästä. Atria toi ensimmäisenä suomalaisena liha-alan yrityksenä tuottajatilalle asti ulottuvan jäljitettävyyden niin naudan- ja sianlihaan kuin siipikarjan lihaankin. Saarioisilta vuonna 2014 ostetut naudan, sian ja broilerin hankinta-, teurastus- ja leikkuutoiminnot vahvistavat suomalaisen lihan asemaa  ruokamarkkinoilla ja monipuolistavat Atrian tuotevalikoimaa entisestään.

Kaupassa Atrialle siirtyivät Saarioisten broilerituotanto Kangasalan Sahalahdessa sekä Jyväskylän teurastamo. Atria ja Saarioinen sopivat myös lihan toimittamisesta Atrialta Saarioisille sen omaan, muun muassa valmisruokien tuotantoon.

Atria vahvisti kaupassa asemaansa erityisesti broilerituotteissa. Broilerin suosio suomalaisessa ruokapöydässä alkoi kasvaa jo 1990-luvun puolivälissä ja se on lisääntynyt tuntuvasti 2010-luvulla. 

saarioiskauppa.jpg

Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn ja Saarioisten hallituksen puheenjohtaja Kaisu Avotie sinetöivät kaupan.