1903

Atrian alku – ensimmäiset juuret Savoon

Atrian tarina alkaa, kun Kuopiossa perustetaan ensimmäinen suomalainen osuustoiminnallisella pohjalla toimiva liha-alan yritys, Kuopion Karjanmyyntiosuuskunta (KKO).  

Oikeudenmukainen lihan hinta talonpojille

Paikalliset talonpojat  perustavat osuuskunta-aatteen innoittaman Bruno Ilmoniemen johdolla Kuopion Karjanmyyntiosuuskunta (KKO) -nimisen yrityksen vuonna 1903. Sen tarkoitus on taata talonpojille oikeudenmukainen lihan hinta ja mahdollisuus toimeentuloon. Osuuskunnan perustamissopimuksessa on kahdeksan nimeä.

Kun puu kauppatavarana nousee arvoon ja halpaa viljaa alkaa virrata maahan, viljanviljely ei enää kannatta muuhun kuin omaan tarpeeseen. Entiset kasketut maat tarjoavat nautakarjalle hyvät laidunmaat. Kun vielä voillekin riittää markkinoita, Savossa kasvatetaan karjakokoja ja samalla aletaan tuottaa lihaa yli oman tarpeen. Osuuskunnan jäsenenä talonpojalla on mahdollisuus oikeudenmukaiseen hintaan ja kuluttaja saa entistä parempilaatuista lihaa.

Viljelyperinteen muutoksesta ja osuuskunta-aatteen myötä syntyy tarve lihakaupan järjestämiseen tuottajaa tyydyttävällä tavalla. 

Ruokapöydän anti on 1900-luvun alussa hyvin viljapainotteinen ja liha on harvinaista herkkua. Yhä harvinaisemmaksi se käy 1910-luvulla, kun Suomi joutuu Venäjän vallan alla osallistumaan ensimmäiseen maailmansotaan toimittamalla ruokaa  suurvallan joukoille.

1903_brunoilmoniemi_lihakuntas6.jpg