Atrian kuvagalleria

Einekset ovat Suomessa varsin vanhaa perua. Ensimmäisiä lienevät veriohukaiset. Esimerkiksi Lihakunnan Iisalmen eineskeittiössä niitä valmistettiin jo 1930-luvulla.

1930-loppupuoli oli sekä Lihakunnalle että Itikalle jo valoisampaa aikaa. Jalostustoiminta sai vauhtia. Makkara oli tuote, joka oli tuolloin arvossaan – se oli kalliimpaa kuin jalostamaton liha. Makkaran tekeminen vaati paljon työtä sen ajan tekniikalla.

Sota kuritti koko kansaa. Talvisodan aikana lihaa vielä oli, ja siirtokarjalaisten karjan hätäteurastukset lisäsivät tarjontaa hetkellisesti. Karjaa jouduttiin teurastamaan kenttäolosuhteissa uuden rajan pinnassa. Sieltä ruhot kuljetettiin jatkokäsittelyyn mm. Lihakuntaan ja Itikkaan.

Autoistuminen edisti kukoistukseensa noussutta teollista toimintaa niin Lihakunnassa kuin Itikassa.

Kun makkaratehdas vuonna 1937 valmistuu Itikanmäelle, todetaan ylpeydellä, että tehdas täyttää suurimmatkin vaatimukset. 1930-luvun puolivälin jälkeen tehdasalue alkaa näyttääkin tehtaalta.

Ensimmäiset Sibylla-hotdogit valmistetaan Oskar Lithellsin makkaratehtaassa vuonna 1932. Tulevina vuosikymmeninä ”kuninkaallisen maun” omaava Sibylla valloitti koko Ruotsin jonoiksi asti, kuten 60-luvun kuvasta näkyy.

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok