2023
Atria — 120 vuotta maapalloa, ihmisiä ja ruokaa kunnioittaen
Vuonna 2023 Atria juhlistaa suomalaisilta perhetiloilta 120 vuotta sitten alkanutta ruokamatkaansa, jonka resepti kestää tulevillekin sukupolville: Hyvä ruoka — parempi mieli.
Atrian ruokamatka alkaa Pohjois-Savon ja Etelä-Pohjanmaan tiloilta. Savolaiset talonpojat perustavat Kuopiossa vuonna 1903 ensimmäisen suomalaisen osuustoiminnallisen liha-alan yrityksen, Kuopion Karjanmyyntiosuuskunnan. Se aloittaa pian myös lihanjalostajana, jonka makkaroita myydään Kuopion kauppahallissa. Pohjalaiset viljelijät puolestaan perustavat Seinäjoella vuonna 1914 Suomen merkittävimpiin osuusliikkeisiin kuuluneen Karjanmyyntiosuuskunta Itikan. Myös se aloittaa makkaran ja syltyn tekemisen niin, että ne löytävät pian ostajansa myös oman maakunnan ulkopuolelta. Ruotsinkieliset juurensa Atria saa 1990-luvulla, kun perinteinen perinteinen vuonna 1934 perustettu Osuuskunta Pohjanmaan Liha, Österbottens Kött tulee osaksi Atriaa.
Noista Atrian vankoista juurista on 120 vuoden aikana kasvanut arvostettu ja menestyvä suomalainen ja pohjoiseurooppalainen ruokatalo. Meitä atrialaisia ruoka-alan osaajia on yhteensä jo noin 4 400 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa. Meitä yhdistää hyvän ruoan tekeminen kaikkiin ruokahetkiin – olemme mukana ihmisten arjessa ja juhlassa, elämän hetkissä. Tätä me haluamme tehdä tulevaisuudessakin. Siksi toimimme maapalloa, ihmisiä ja ruokaa kunnioittaen.
