Toimimme toimintaympäristöä ja sidosryhmiä kuunnellen

Vastuullista liiketoimintaamme ohjaavat kannattava kasvu, etiikka ja arvoa luovat kumppanuudet. Olemme sitoutuneet toimintaympäristön ja sidosryhmiemme vaatimuksiin sekä toiveisiin.

Vastuullisella toiminnalla turvaamme nykyiset ja tulevaisuuden toimintaedellytykset. Kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti otamme huomioon kaikilla liiketoiminta-alueilla toimintamme taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät näkökohdat. Edellytämme myös liikekumppaneidemme noudattavan toiminnassaan vastaavia vastuullisuusperiaatteita.

Vastuullisuus ulottuu toimintojemme kaikille tasoille: tavoitteisiin, arvoihin, johtamiseen ja jokapäiväiseen työhön. Viestintämme on totuudenmukaista, avointa ja vuorovaikutteista.

 

Yritysvastuuta johdetaan konserni- ja paikallistasolla

Konsernitasolla määritetään yhteiset toimintaperiaatteet, varmistetaan niiden mukainen toiminta ja asetetaan kaikille liiketoiminta-alueille yhteiset kehityshankkeet. Myös yritysvastuun vuosittainen raportointi toteutetaan konsernintasolla.

Vastuullisuuden kehittäminen on päivittäistä toiminnan johtamista eri liiketoiminta-alueilla. Liiketoiminta-alueiden ohjausryhmät analysoivat alueensa merkityksellisten ja aktiivisten sidosryhmien odotukset ja käynnistävät niiden pohjalta tarpeelliset kehityshankkeet.