Ravitsemusvastuu

Allergiaa aiheuttavat aineet

30.12.2015 10:00
Allergiaa aiheuttavat aineet

Ruoka-allergiat johtuvat siitä, että elimistö reagoi voimakkaasti johonkin ruoka-aineeseen ja puolustautuu valmistamalla vasta-aineita, jotka saavat aikaan allergiaoireita. Oireet voivat ilmaantua heti kosketuksen tai ruokailun jälkeen tai vasta useita tunteja myöhemmin.

Proteiini aiheuttajana
Ruoka-allergiaa aiheuttaa yleisimmin jokin ruuan valkuaisaine eli proteiini. Yleisesti luullaan lisäaineiden olevan allergioiden lähde, mutta lisäaineallergioita on todettu vain n. 0,1 prosentilla väestöstä. Lisäaineallergiat ovat tavallisempia henkilöillä, joilla on jokin muu ruoka-allergia. Lisäaineista allergiaa voivat yleisimmin aiheuttaa bentsoehappo (E 210)ja sorbiinihappo (E 200)(säilöntäaineita) sekä atsoväriaineet (E 154, E 155).  Atrian tuotteissa ei ole atsoväriaineita.

Allergiaa aiheuttavien aineiden ilmoittaminen pakkausmerkinnöissä
Lainsäädännössä on määritetty yleisemmät allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet ja säädetty valmistus- tai lisäaineen alkuperän ilmoittamisesta silloin, kun se kuuluu tähän ryhmään.

Lista lain mukaan pakkausmerkinnöissä ilmoitettavista yliherkkyyttä aiheuttavista aineosista (Kuluttajatietoasetus  EU:1169/2011)

Uuden kuluttajatietoasetuksen mukaisesti tehdyissä pakkauksissa kaikki tämän listan allergeenit löytyvät aineosaluettelosta lihavoituna.

  • gluteenia sisältävät viljat (vehnä, ruis, ohra, kaura, speltti, kamut-vilja sekä niistä tehdyt viljatuotteet)
  • äyriäiset ja äyriäistuotteet
  • kananmuna ja munatuotteet
  • kalat ja kalatuotteet
  • maapähkinät ja maapähkinätuotteet
  • soijapavut ja soijapaputuotteet lukuun ottamatta mm. täysin puhdistettua soijaöljyä
  • maito ja maitotuotteet, laktoosi mukaan lukien
  • pähkinät: manteli, hassel-, saksan-, cashew-, pekaani-, para- ja pistaasipähkinä, Macadamia-pähkinä ja Queensland-pähkinä sekä  pähkinää sisältävät tuotteet
  • selleri ja sellerituotteet
  • sinappi ja sinappia sisältävät tuotteet
  • rikkidioksidi ja sulfiitti, joiden pitoisuudet ovat yli 10 mg/kg tai 10 mg/l SO2:na ilmoitettuna
  • lupiini ja lupiinituotteet
  • nilviäiset ja nilviäistuotteet

Monet ovat herkistyneet myös mausteille, näiden ilmoittamisesta ei kuitenkaan ole määräyksiä. Atria ilmoittaa aina pakkausmerkinnöissä yleisimmin allergiaa aiheuttavat mausteet: anis, cayenne, chili, inkivääri, kaneli, kardemumma, korianteri, kumina, kurkuma, laakerinlehti, minttu, neilikka, paprika, salvia, vanilja, valkopippuri, valkosipuli ja muskottipähkinä. Voit hakea tuotehaustamme tuotteita, jotka eivät sisällä em. mausteita. Linkki tuotehakuun

Mikäli olet allerginen jollekin muulle mausteelle kuin tässä listassa olevalle, saat Atrian kuluttajapalvelusta tiedot tuotteessa mahdollisesti olevista muista mausteista. Jos Atrian tuotteen pakkausmerkinnöissä lukee esimerkiksi: mausteita (mm. inkivääri, kaneli, kardemumma), kertoo merkintä sen, että tuotteessa on muitakin mausteita kuin luetellut mausteet. Jos luettelossa ei ole muun muassa (mm.) -merkintää, pakkausmerkintä kertoo kaikki käytetyt mausteet.

Linkki Atrian kuluttajapalvelun sivulle