Talouden realiteetit ja hiilijalanjäljen pienentäminen kannustivat hankkimaan tilalle aurinkosähköjärjestelmän.
Saunamäen tilalle asennettiin aurinkosähköjärjestelmä kesällä 2021, jolloin ei tiedetty vielä mitään Ukrainan sodasta eikä energian hinnan dramaattisesta noususta.
Tavoitteena oli mitoittaa voimala niin, että se tuottaisi energiaa sen verran kuin sitä tarvitaan tilan broilerimunittamossa huippukulutuksen aikaan. Sähköä kuluu varsinkin kuumina kesäpäivinä, kun kanalan ilmanvaihtoa on pidettävä täysillä.
– Myös valaistus on iso sähkösyöppö. Seuraavaksi on tarkoitus uusia kanaloiden valaistusta ja vaihtaa nykyisten tilalle ledilamput, suunnittelee tilan isäntä Anssi Saunamäki.
Hän on todella tyytyväinen siihen, että tuli tehneeksi kaupat talvella 2021, jolloin järjestelmien hinnat olivat pudonneet kasvavan kilpailun takia.
"Sitä paremmalta tuntuu, mitä pienempi hiilijalanjälki kanapakkaukseen voidaan merkitä."
– Voi sanoa, että se oli oikein optimaalinen aika investoida. Meillä oli tuuria, sillä tänä vuonna järjestelmien kysyntä on kasvanut ja hinnat nousseet. Vahingossa kävi vielä niin, että saimme uudemman sukupolven paneelit kuin mistä tehtiin kaupat. Ne ovat vähän tehokkaampia.
Aurinkosähköön päädyttiin taloudellisten realiteettien vuoksi, mutta kannustimena oli myös ajatus hiilijalanjäljen pienentämisestä.
— Sitä paremmalta tuntuu, mitä pienempi hiilijalanjälki kanapakkaukseen voidaan merkitä.
Tuotto ylittänyt odotukset
Paneelikentät sijaitsevat konehallin, pannuhuoneen ja munahuoneen katolla. Kanaloiden katot jätettiin paneeleista vapaaksi lumikuorman takia.
Järjestelmistä kaksi ottaa energiaa etelän suunnan auringonsäteistä, kolmas kenttä on idän puolella. Inverttereitä tarvittiin kolme.
Verrattuna paneelittomaan aikaan, ostettavan sähkön tarve on vähentynyt vuoden aikana noin 35 prosenttia.
Tuotto on ylittänyt odotukset. Verrattuna paneelittomaan aikaan, ostettavan sähkön tarve on vähentynyt vuoden aikana noin 35 prosenttia.
– Kun vertaa kolmen edellisen vuoden valoisiin kuukausiin, kulutus on vähentynyt 43 prosenttia. Tavoitteena meillä oli vähentää vuosikulutusta 25 prosenttia, eli tuotto on ollut isompi kuin ajateltiin. Järjestelmä on kattanut kulutuksen, ja parhaimmilla keleillä tuottoa on saatu tällä järjestelmällä ylikin. Kesäkuukausina meni myyntiin noin tuhat kilowattituntia.
Kolmen aurinkosähköjärjestelmän yhteisteho on 62 kilowattia (kWp). Parhaimmillaan järjestelmät ovat antaneet sähköä 95 prosenttia maksimituotosta, jopa ylikin.
Varsinkin alkukevään tuotto on yllättänyt Saunamäen tilan isännän.
– Maaliskuu oli tosi hyvä tuottokuukausi. Hyötysuhde on kylmällä ilmalla parempi, vaikka aurinkotunteja ei ole kovin paljon.
Tuotto vaihtelee säiden ja pilvisyyden mukaan. Vaikka kasvukauden sademäärä nousi 400 millimetriin, aurinkosähköjärjestelmä antoi silti hyvän tuoton.
– Joulukuussakin nämä tuottavat, vaikka aurinko paistaisi vain kaksi tuntia, iloitsee Saunamäki, joka miettii jo järjestelmän kasvattamista.
Saunamäen tilalla luovuttiin öljylämmityksestä maaliskuussa 2009, minkä jälkeen kanalan ja viljankuivaajan lämmityksessä on käytetty haketta.
Teksti: Pirjo Latva-Mantila