Atrian naudanlihan hankinta kattaa koko maan

Atrian naudanlihan hankinta kattaa koko maan

Atrialla on yhteensä lähes 6000 naudanlihan sopimustuottajaa ympäri maata. Eteläisimmät tilat löytyvät Ahvenanmaalta ja pohjoisimmat Ivalosta. Olemme ainoa lihatalo, jonka hankinta-alue on koko maa. 

Tilojen määrä on lisääntynyt tasaisella vauhdilla

Atrialla on yhteensä lähes 6000 naudanlihan sopimustuottajaa ympäri maata. Eteläisimmät tilat löytyvät Ahvenanmaalta ja pohjoisimmat Ivalosta. Olemme ainoa lihatalo, jonka hankinta-alue on koko maa. Edistämme kaikella tekemisellämme naudanlihantuotannon ja maaseudun monimuotoisuutta. Tarjoamme palveluitamme tasapuolisesti kaikille tiloille ja jokainen tuottaja saa myymistään vasikoista tai kasvattamistaan teuraseläimistä saman hinnan, sijaitsipa tila missä päin Suomea tahansa.

Naudanlihaa saadaan maito- ja liharotuisista naudoista. Vaikka maitorotuiset sonnit ovat tavallaan maidontuotannon sivutuote, muodostavat ne merkittävän osan suomalaisesta naudanlihasta. Neljä viidestä teuraasta on maitorotuisia, ja niistä runsas kolmasosa on lypsylehmiä, loput ovat sonneja ja hiehoja. Pihvirotuja kasvattavien tilojen määrä on lisääntynyt tasaisesti koko 2000-luvun.