Asiakkuuspäällikkö

Avoimet työpaikat

Asiakkuuspäällikkö

Hakuaika 12.2.2020 - 28.2.2020
Tehtävän luonne Toimihenkilötehtävät
Työsuhteen luonne Vakituinen
Organisaatio A-Tuottajat Oy

Atria on kansainvälinen ruokatalo, jonka päätuote on hyvä ruoka. Se syntyy alan parhaiden osaajien tinkimättömällä työllä, jota me Atrialla arvostamme yli kaiken. Siksi pidämme erityistä huolta työntekijöidemme hyvinvoinnista, kehittymisestä ja työturvallisuudesta.

Haemme Pohjois-Savoon

ASIAKKUUSPÄÄLLIKKÖÄ

työskentelemään eturivin maidontuottajien kanssa.

Tehtävässäsi vastaat kotimaisen naudanlihan hankinnasta alueellasi sekä maidontuotannon kehittämisestä yhdessä alueen Atria Nauta-tilojen kanssa. Tämän lisäksi sinulla on tarjottavanasi tiloille A-Rehun kilpailukykyiset rehut ja ruokintaratkaisut. Annat maitotiloille käyttöön osaamisesi tuotannon, talouden ja ruokinnan suunnittelussa. Tuottajapienryhmien ohjaaminen on myös yksi tehtäväsi.

Sinulla on agrologin tai agronomin tutkinto ja hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Työskentelet itsenäisesti ja tavoitteellisesti. Arvostamme kokemustasi maidontuotannosta ja sen kehittämisestä, ruokintaosaamista sekä myynnillistä suuntautumista.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkentän menestyvässä yrityksessä sekä erinomaisen tilaisuuden kehittyä alan huippuammattilaiseksi. Osana Atria Nauta-tiimiä saat osaavien kollegoiden tuen työhösi ja Atrian kilpailukykyiset edut.

Lisätietoja tehtävästä antaa aluepäällikkö Janne Kiljala, puh. 040 179 3229. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten jätäthän hakemuksesi palkkatoiveineen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään perjantaihin 28.2.2020 mennessä osoitteessa atria.com/tyopaikat.

Hae paikkaa »