Maistuva päivä jätti hyvän muistijäljen Atriasta

Kaksi Atrian Nurmon tehtaalla vieraillutta koululuokkaa sai kuulla monta tarinaa siitä, miten innostava ja hyvä työpaikka Atria on. Atrialla voi laittaa oman uran lentoon.

Atria on kiinnostava ja suosittu työpaikka. Näin voi päätellä muun muassa siitä, että kausi- ja kesätyöpaikkoihin tulee vuosittain noin 3000 hakemusta. Tänä vuonna kesä- ja kausityöntekijöitä palkataan noin 600.

Mikä sitten tekee Atriasta niin kiinnostavan työpaikan?

Elintarviketeollisuusliitto ETL järjestää vuosittain koululaisten vierailupäivän nimeltä ”Maistuva päivä elintarvikeyrityksessä”. Atrian Nurmon tehtaalla vierailleille kahdelle 9. luokan ryhmälle jäi varmasti mieleen ainakin hyvä ruoka.

-Kyllä siitä jo tuli parempi mieli, hymyili kotitalousopettaja Katariina Suokko Vähänkyrön Savilahden koulusta.

Valtava määrä erilaisia työmahdollisuuksia

Atria on iso ja monipuolinen ruokatalo, jolla on hyviä näyttöjä kaupallisten menestysten tekemiseksi. Atria on myös uskottava ja arvostettu toimija. Ei siis ihme, että se on myös työpaikkana niin haluttu ja suosittu.

Nuoret vierailijat saivat kuulla Atrian työntekijöiltä monta tarinaa siitä, miten oma ura on lähtenyt lentoon Atrialla.

-Oli myös mielenkiintoista kuulla miten valtava määrä täällä on erilaisia työmahdollisuuksia ja työnimikkeitä, totesi Katariina Suokko.

Henkilökohtainen ura Atrialla voi olla vaihteleva ja pitkä.

Kesätyöntekijästä pakkausasiantuntijaksi

Yhden innostavimmista uratarinoista 9-luokkalaisille vieraille kertoi pakkausasiantuntija Janne Hautala, joka jo nuorena opiskelijana tuli Atrialle kesätöihin. Hän valmistui elintarviketekniikan insinööriksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta 2001.

-Olin ollut kesätöissä makkaratehtaalla, pakkaamossa ja ateriatehtaalla, kun tulin tekemään kahdeksan kuukauden työharjoittelujaksoa tänne pakkauskehitykseen. Hoidin harjoittelun niin hemmetin hyvin, että ne ottivat minut töihin. Suosittelen samaa myös teille: kun eteen tulee harjoittelujakso, hoitakaa se kuin olisitte töissä omassa firmassa, hän vinkkasi nuorille.

Katariina Suokko oppilaineen kiitteli atrialaisia siitä, miten hyvän vastaanoton nuoret Nurmossa saivat.

-Kaikesta paistoi läpi, että Atrialla oli satsattu tähän päivään ja me olimme odotettuja vieraita. Varmasti tällainen vierailu jättää muistijäljen, ja Atria tulee mieleen sitten, kun on vähän kasvettu ja kesätyöpaikan hakeminen tulee ajankohtaiseksi.

Kannattaa hakea töihin Atrialle

- Aikaisemmin Atrialla työskennelleet ovat meille osaamisensa vuoksi tärkeitä. Vuosittain noin joka kolmas aloittavista kesä- ja kausityöntekijöistä on uusia. Palkkaamme paljon sellaisia nuoria, joilla on mahdollisuus aloittaa työt jo aikaisin keväällä, rekrytointiasiantuntija Minna Kulmala kertoo.

Atrian vahvuudet työnantajana

  • Kansainvälinen iso ruokatalo
  • Hyvät näytöt kaupallisten menestysten tekemisestä
  • Hyvät etenemismahdollisuudet
  • Tarjoaa lukuisia vaihtoehtoisia urapolkuja
  • Erinomainen perehdytys työhön
  • Mahdollisuus kehittyä  

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok