Päätös on tehtävä

Tauno, tuotantojohtaja

Päätös on tehtävä

Atria on suuri konserni, ja Tauno Perälä johtaa koko Atria Suomen tuotantoa. Paljonko johdettavaa oikeastaan on?

– Aika monella tontilla yhteensä 2000 ammattilaista ja tonnitolkulla tuotantoteknologiaa, tokaisee Atria Suomen tuotantojohtaja hymynkareineen.

Työnkuva on ilmeisen vauhdikas?

– Näin on. Nopeita tuotannollisia ratkaisuja varten tarvitaan päivittäin paljon tietoa, jota minulle tulee eri osastojemme ja laitostemme tuotantopäälliköiltä. Saan päivittäin kustannus- ja prosessitietoa, ja toisaalta asiakastahoilta saan myyntitietoa ja joskus myös asiakaspalautetta. Informaation tulosuunta on 360 astetta ja tietotulva melkoinen, mutta selkeät tavoitteet auttavat analysoimaan tietoa tärkeysjärjestyksessä.

 Johdettuna asiat eivät leiju

 Johtaja tekee ammatikseen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen tähtääviä päätöksiä. Myös ratkaisuilla on oltava marssijärjestys.

– Olennaisinta on, että päätöksiä ei saa jättää tekemättä. Meillä ei ole varaa eikä aikaa jättää mitään leijumaan. Atrialla on paljon projekteja, kehityshankkeita ja investointeja. Jokaisessa kohdassa pitää päättää, mikä tehdään nyt, mikä ensi viikolla tai mitä ei tehdä lainkaan.

– Ei ole niin pientä tai isoa asiaa, etteikö sitä tarvitsisi johtaa. Alaiseni odottavat minulta johdonmukaisuutta ja selkeyttä. Hommat etenevät hyvin, kun johtajuus antaa ammattilaisille mahdollisuuden tehdä työt sovitusti. Minullakin on oma työporukkani, hyvin tiivis johtotiimi. En voi kuin ihailla sitä ammattitaidon, motivaation ja sitoutuneisuuden määrää, mikä sielläkin vallitsee.

 Kattaus asiakkaille ja osaajille

 Perälän taustalla on tuotantotekniikan diplomi-insinöörin tutkinto. Käytännön johtajuusopit on hankittu kahdeksan Rautaruukki-vuoden aikana.

– Atria-urani alkoi neljä vuotta sitten. Tulin logistiikkapäälliköksi, sitten siipikarjayksikön tuotantopäällikön tehtäviin ja nyt vuoden päivät olen vastannut Atria Suomen tuotannosta. Rautaruukista oli tavallaan helppoakin tulla mukaan Atrian tekemiseen. Samat prosessit pyörivät elintarviketeollisuudessakin. Täällä olen huomannut, kuinka monipuolisen kattauksen Atria osaajilleen ja asiakkailleen tarjoaa.

Juurevalla yrityksellä on selkeät arvot ja päämäärät.

– Täällä tiedetään, miksi jokin asia tehdään, kuten se tehdään. Näinkin ison konsernin päätöksenteko toimii melko paikallisesti ja dynaamisesti. Atrialla rohkaistaan ajattelemaan asioita ja kantamaan vastuuta oma-aloitteisesti. Vastuunkantokyky paranee, kun osaa. Siksi Atria kouluttaa ja atrialaiset kouluttautuvat paljon.

Yövuorourheilua?

 Onko paini taitolaji?

– On. Voimaa, taitoa, reagointikykyä ja ketteryyttä tarvitaan ikään katsomatta. Paini on liikunnan iloa, jota saan myös lenkiltä ja kuntosalilta. Nuorempana miehenä painia tuli harrastettua SM-tasollakin Nurmon Jymyssä, mutta nykyisin aikaa kuluu enemmän kasvavan perheeni parissa. Kyllä se urheilu tuppaa perheellisellä venymään yövuoroille, mies tuumaa.

Atrian plussat Taunon mielestä:

+ Atria tarjoaa mahdollisuuksia, vastuuta, vaatimuksia ja palkintoja  

+ iso mutta keskittynyt yhteisö täynnä fiksuja työkavereita

+ todella monipuolinen toimintaympäristö

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok