Yritysostot

Atria sijoituskohteena

Yritysostot

Atria on toteuttanut kansainvälisen kasvunsa pääosin yritysostojen kautta. Yhtiö aloitti kasvunsa pohjoismaiseksi ruokataloksi ostamalla vuonna 1997 Ruotsin suurimman yksityisen lihatalon Lithellsin. Kasvu koko Itämeren alueella operoivaksi liha- ja ruoka-alan toimijaksi alkoi 2000-luvun alkuvuosina Baltiasta ja jatkui nopeasti Venäjälle. Nykyisin Atrian kotimarkkina-alueeseen kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Venäjä ja Viro. Kotimarkkinoiden lisäksi Atria kasvaa kansainvälisesti omien konseptiliiketoimintojen (Sibylla) ja viennin kautta. 

Alla esitetty listaus sisältää merkittävimpien yritysostojen lisäksi merkittävimmät liiketoimintaostot. Yrityskuvaukset ja liikevaihtoluvut kuvaavat ostohetken tilannetta. Listaus ei sisällä yritysmyyntejä tai rationalisointiohjelmia. Niihin sekä yritysostoihin voi tutustua tarkemmin Atrian pörssitiedotteissa osoitteessa www.atria.com.

2016
Lagerberg i Norjeby AB
Atria laajentaa liiketoimintaansa Ruotsin siipikarjamarkkinaan ostamalla ruotsalaisen siipikarjayhtiö Lagerberg i Norjeby AB:n (Lagerbergs) koko osakekannan. Lagerbergs on kolmanneksi suurin toimija Ruotsin broilerimarkkinoilla. Omissa kasvattamoissa tuotettujen broilereiden lisäksi Lagerbergs hankki broilereita tuotantolaitoksen läheiseyydessä sijaitsevilta sopimustuottajila.
Liikevaihto: noin 30 miljoonaa euroa
Johtava tuotemerkki: Lagerbergs

2015
Aalbaek Specialiteter A/S
Atria ostaa tanskalaisen luomuleivänpäällisiä valmistavan Aalbaek Specialiteterin. Yritys on Tanskan suurin ja yksi Euroopan johtavista premium-luokan luomulihatuotteiden valmistajista. Kauppa vahvistaa Atrian markkinajohtajuutta Tanskan leivänpäällismarkkinoilla. Liikevaihto: noin 10 miljoonaa euroa
Johtava tuotemerkki: Aalbaek

2013
Saarioisten lihaliiketoiminnot
Atria ostaa Saarioisten naudan-, sian- ja broilerinlihan hankinnan, teurastuksen ja leikkuun. Kauppa lisää Atrian tuottavuutta ja vahvistaa sen asemaa  teurastamoteollisuuden markkinajohtajana Suomessa.  
Liikevaihto: noin 70 miljoonaa euroa
Kauppaan sisältyvä tuotemerkki: Jyväbroiler 

2008
OOO Campomos
Atria ostaa venäläisen Campomos-lihajalostusyhtiön. Kaupalla Atria etabloituu Moskovan alueen markkinoille. Yrityksen päätuoteryhmiä ovat lihavalmisteet ja pizzat. 
Liikevaihto: noin 75 miljoonaa euroa
Johtava tuotemerkki: CampoMos

2008
AB Ridderheims Delikatesser 
Atria ostaa ruotsalaisen Ridderheims-yhtiön, jonka herkuttelutuotteiden valikoima on Pohjoismaiden laajin. Kauppa vahvistaa Atrian valikoimatarjontaa korkean jalostusarvon segmenteissä. Yhtiöllä on laajaa kansainvälistä toimintaa. 
Liikevaihto: noin 50 miljoonaa euroa
Johtava tuotemerkki: Ridderheims 

2008
AS Wõro Kommerts ja AS Vastse-Kuuste 
Atria ostaa virolaiset Wõro Kommerts ja Vastse-Kuuste -lihayhtiöt. Kauppa vahvistaa Atrian asemaa Viron toiseksi suurimpana liha-alan toimijana. 
Liikevaihto yhteensä: noin 20 miljoonaa euroa
Johtavat tuotemerkit: Wõro, VK 

2007
AB Sardus
Atria ostaa ruotsalaisen Sardus-pörssiyhtiön. Suurkaupan myötä Atriasta tulee vahva skandinaavinen ruokatalo ja alan keskeinen toimija Itämeren alueella. Leivänpäällisiä ja valmisruokia tuottavalla Sarduksella on 14 tuotemerkkiä ja tuotantolaitoksia sekä Ruotsissa että Tanskassa. 
Liikevaihto: noin 230 miljoonaa euroa
Johtavia tuotemerkkejä: Aarboga Pastej, Lönneberga, Pastejköket, 3-Stjärnet

2007
Poutun lihaliiketoiminnot
Atria ostaa Liha-Pouttu Oy:n lihanhankinta-, teurastus- ja lihanleikkuutoiminnot. Kauppa lisää Atrian lihankäsittelymääriä ja parantaa tuottavuutta.
Liikevaihto: noin 25 miljoonaa euroa

2005
OOO PIT Product
Atria laajentaa toimintaansa Venäjälle ostamalla PIT Product -lihanjalostusyhtiön. Yhtiö toimii valtaosin Pietarin alueella, jossa se on useiden tuoteryhmiensä markkinajohtaja ja lihanjalostusalan toiseksi suurin yritys. 
Liikevaihto: noin 40 miljoonaa euroa
Johtava tuotemerkki: Pit-Product

2005
AS Valga Lihatööstus
Atria ostaa virolaisen Valga Lihatööstusin. Sillä on hallussaan koko lihaketju alkutuotannosta valmisteteollisuuteen ja yritys on alan toiseksi suurin toimija Virossa. 
Liikevaihto: noin 10 miljoonaa euroa
Johtava tuotemerkki: Maks & Moorits 

2003
UAB Vilniaus Mesa 
Atria aloittaa laajentumisen Baltian alueelle ostamalla liettualaisen Vilniaus Mesan. Yrityksellä on vakiintunut markkina-asema. 
Liikevaihto: noin 10 miljoonaa euroa
Johtava tuotemerkki: Vilniaus Mesa 

2002
Samfood AB ja Spira Ready Meal AB
Atrian ostaa Ruotsin maatalousjärjestöltä (LRF) Samfood-lihanjalostusyrityksen ja Spira-valmisruokayrityksen liiketoiminnat. Ne liitetään osaksi Lithellsiä. Kaupalla Atriasta tulee Ruotsin suurin päivittäistavarakaupan lihan ja lihavalmisteiden toimittaja.
Liikevaihto: ei julkistettu 

1999
Liha ja Säilyke Oy
Atria ostaa Forssassa toimivan Liha ja Säilyke -elintarvikeyrityksen. Kaupalla Atria monipuolistaa tarjontaansa erityisesti salaattien ja valmisruokien tuoteryhmissä sekä vahvistaa logistisia toimintojaan.  
Liikevaihto:
Johtava tuotemerkki: Forssan 

1997
Lithells AB
Atria etabloituu Ruotsin markkinoille ostamalla Lithells-lihanjalostusyhtiön.  Se on Ruotsin suurin yksityinen lihatalo, jolla on myös laajaa pikaruokatoimintaa. Kaupalla Atria saa yhden Ruotsin arvostetuimmista ruoka-alan tuotemerkeistä, Sibyllan.  
Liikevaihto: noin 950 miljoonaa markkaa
Johtavat tuotemerkit: Lithells, Sibylla