Uutishuone

Mistä ruoka tulee? Atrialta tiloille asti jäljitettäviä tuotteita jo 10 vuotta

15.8.2022 13:15
Mistä ruoka tulee? Atrialta tiloille asti jäljitettäviä tuotteita jo 10 vuotta

Atrian ensimmäiset tiloille asti jäljitettävät kanatuotteet tulivat kauppoihin 10 vuotta sitten. Samalla historiallinen merkintä paketissa lanseerattiin lihatuotteisiin ensimmäisenä maailmassa. Jäljitettävyys oli perusta Atrian ruokatuotteiden hiilijalanjälkimerkinnälle ja myös hiilijalanjäljen pienentämiselle. 

Atria on tehnyt jäljitettävyyden eteen määrätietoista työtä pitkään. Vastuullisesti täysin avoin lihantuotanto, jonka lopputuote on mahdollista jäljittää aina perhetilalle asti, kertoo sekä tuotteen turvallisuudesta että alkuperästä. Se on myös takuu eläinten hyvinvoinnista. Jäljitettävyys on tuonut lisäksi Atrialle kilpailuetua.

Jäljitettävyyden näkyminen pakkauksessa on ruoan tuottajilta laatulupaus siitä, että asiat hoidetaan tiloilla perinpohjaisen oikein. Tilajäljitettävyyden avulla onkin voitu nostaa esiin suomalaisia ruoantuottajia.

– Olen aina ollut ylpeä siitä, että tuotan maailman puhtainta ja jäljitettävintä broileria. Suomalainen tuotantotapa on uniikki. Olen ylpeä siitä, että pakkauksissa on tilani nimi ja voin avoimesti seisoa tuottamani lihan takana omalla nimelläni, kertoo broilerituottaja Suvi Rantala, joka on ollut alusta asti mukana tilajäljitettävyydessä.

Jäljitettävyys tarkoittaa sitä, että lihatuotteen alkuperä voidaan selvittää tilalle tiettyyn eläinryhmään, tarkimmillaan jopa yksittäiseen eläimeen, saakka. Tilajäljitettävyys perustuu tietojen dokumentointiin ja vaihtoon. 

Tilajäljitettävyys alkoi vuonna 2012 kanatuotteiden osalta ja laajentui sittemmin myös possu- ja nautatuotteisiin. Nyt tilalle saakka jäljitettäviä tuotteita on Atrian kananlihan tuoteryhmässä 64, possutuotteissa 4 sekä tilajäljitettävän naudan jauhelihan lisäksi muutama rotukarjan lihatuote kauppojen palvelutiskeissä.

Tilajäljitettävyys on pohja hiilijalanjälkimerkinnälle

Atria toi ensimmäisenä ruokatalona maailmassa kanatuotteidensa hiilijalanjäljestä kertovan merkinnän kuluttajapakkauksiin vuoden 2021 lopulla. Tähän päästiin tilajäljitettävyyden eteen tehdyn vastuullisuustyön ansiosta.

Ensi vuonna 120 vuotta täyttävälle Atrialle lihan alkuperä on kunnia-asia. Atria onkin saanut lukuisia palkintoja vastuullisuustyöstään. Vuonna 2016 Atria nimettiin maailman jäljitettävimmäksi ruokataloksi. Tänä vuonna Atrian hiilijalanjälkimerkityt kanatuotteet palkittiin kansainvälisessä innovaatiokilpailussa.

Pioneerityö läpinäkyvän ruokaketjun eteen on tärkeää, sillä myös kuluttajat odottavat tuotteilta jäljitettävyyttä. Tänä vuonna tuotetun tutkimuksen* otantaryhmän mukaan kotimaisuus, alkuperä ja aitous vaikuttavat tuotevalintoihin eniten. Kuluttajat ovat omaksuneet tilamerkinnät osaksi vastuullista ruoantuotantoa.

Lisätietoja antaa Sanna Päällysaho, johtaja, markkinointi ja tuotekehitys, Atria Suomi Oy, puh. 040 826 8588, sanna.paallysaho@atria.com
 

* Kantar TNS Oy, Mind Monitor 2022