Uutishuone

ATRIA KASVATTI ETUMATKAANSA LIHA-ALALLA

14.4.2005 14:30

Viime päivinä julkisuudessa olleiden Atriaa koskevien virheellisten tietojen
vuoksi Atria haluaa julkaista itseään koskevia tietoja seuraavasti.


ATRIA KASVATTI ETUMATKAANSA LIHA-ALALLA

Atria-konserni kasvatti vuonna 2004 etumatkaansa lihatoimialan suurimpana
yrityksenä liikevaihdon noustessa yhdeksän prosenttia, 833,7 miljoonaan euroon.
Myös kuluvana vuonna konsernin liikevaihto kasvaa voimakkaasti, kun orgaanisen
kasvun lisäksi mm. Virosta ostettu yritys AS Valga Lihatööstus tulee mukaan.
IAS/IFRS:sta johtuen joudumme tarkentamaan konsernin rakennetta siten, että
vuoden 2005 alusta otamme A-Tuottajat Oy:n mukaan konsernirakenteeseen. Vuoden
2004 A-Tuottajat Oy:n konsolidoitu liikevaihto oli 58,4 miljoonaa euroa. Jos tämä
olisi otettu huomioon samalla tavoin kuin se tullaan käsittelemään vuonna 2005,
vuoden 2004 Suomen toimintojen liikevaihto olisi ollut 587 miljoonaa euroa ja
konsernin liikevaihto 892 miljoonaa euroa. Atria-konsernin liikevaihdon odotetaan
nousevan vuonna 2005 selvästi yli 900 miljoonan euron.

Myös kotimaan vähittäiskauppamarkkinoilla Atria-konsernilla on markkinajohtajan
asema. Atria- ja Forssan-tavaramerkeillä olevien tuotteiden markkinaosuus oli
24,3 prosenttia vuonna 2004(lähde: A.C. Nielsen Scantrack, viikot 1-52/2004).

Ruotsissa Atrian markkinaosuus on vahva. Lithells AB:n liikevaihto oli viime
vuonna 310,2 miljoonaa euroa ja yhtiön osuus Ruotsin lihavalmistemarkkinoista on
noin neljännes. Atria-konserni onkin Itämeren alueella suurin lihavalmisteiden
valmistaja.

Atria on pyrkinyt etenemään Venäjän markkinoille yritysoston kautta. Yhtiö tulee
julkaisemaan mahdollisista toimistaan Venäjän markkinoilla vielä tämän kevään
aikana.

Tämän vuoden alkupuolella Atrian myönteinen kehitys on jatkunut edelleen. Koko
konsernin tuloksen odotetaan paranevan viime vuodesta ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana. Atria julkistaa ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen
28.4.2005.



ATRIA YHTYMÄ OYJ

Seppo Paatelainen
toimitusjohtaja


JAKELU

Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet