Tiedotteet

Atrian uutuuksia grillauskesään 2015

14.4.2015 11:02
Atrian uutuuksia grillauskesään 2015

Suomen suosituin grillausbrändi Atria on valmiina vuoden kuumimpaan sesonkiin maukkailla uutuustuotteillaan. Wilhelm-grillimakkara on ollut kuluttajan kuningasvalinta jo 20 vuoden ajan, tänä kesänä savustettuna aidossa leppäsavussa. Kotikeittiöihin tiensä löytäneet pulled-lihat ovat tulleet jäädäkseen. Myös sormiruokailu on noussut trendiksi. Grilliribsien dippaus on rentoa puuhaa, joka nostattaa hymyn grillikansan huulille. Yhä useammalle ostoslistalle lisätään grillilihan ja makkaroiden kavereiksi perunat, kasvikset ja majoneesi. Peruna- ja kasvislisukkeet valmistuvat grillissä vain vartissa, nokare maistuvaa majoneesia kruunaa sellaisenaan kesäisen aterian.


Atrian uutuudet ovat kaupoissa toukokuun alusta lähtien. Nautitaan yhdessä kesästä ja grilliherkuista!

ATRIA WILHELM LEPPÄSAVU GRILLIMAKKARA 400G
Valmistusmaa: Suomi
Lihapitoisuus: 82 %

Atria Wilhelm Leppäsavu Grillimakkara 400g jatkaa helmikuussa lanseerattujen Leppäsavu-tuotteiden sarjaa. Wilhelm-makkara on savustettu aidossa leppäsavussa pitkään ja lempeästi. Pitkä savustus antaa makkaralle puhtaan savun maun sekä upean pintavärin.

ATRIA KYPSÄ GRILLIRIBS BBQ SMOKY BOURBON N. 500G
Valmistusmaa: Suomi

Atria Kypsä Grilliribs BBQ Smoky Bourbon n. 500g ovat sorminsyötäviä ribsejä, joissa on perinteinen, amerikkalaistyyppinen tumma ja savuinen BBQ-marinadi. Kypsät ribsit valmistuvat grillissä helposti ja nopeasti ja onnistuvat aina.

ATRIA PULLED CHICKEN YLIKYPSÄ REVITTY BROILERINLIHA 250G
Valmistusmaa: Suomi
Lihapitoisuus: 96 %

Atria Pulled Chicken Ylikypsä Revitty Broilerinliha 250 g on suomalaista broilerin reisilihaa. Se on miedosti suolattu ja maustettu, mutta mausteita voi itse lisätä. Monikäyttöinen Pulled Chicken on helppoa grillattavaa ja monipuolinen kesäeväs leivän päälle, tacoihin, wrapeihin ja salaatteihin. Tuote maistuu koko perheelle.

ATRIA TAKUUMUREA NATURELL NAUDAN PIHVILIHA N. 700G
Valmistusmaa: Suomi

Atria Takuumurea Naturell Naudan Pihviliha n. 700 g on takuumureutettua, maustamatonta naudan paahtopaistia ilman sidekudoskalvoa. Se on nimensä mukainen lihapala, josta asiakkaan on helppo maustaa ja leikata mureat pihvit oman mielensä mukaan.

ATRIA XXXL MEXICO GRILLIPIHVI 900G
Valmistusmaa: Suomi
Pakkauskoko: 3 kpl à 300 g paistipihviä

Menestyneen Atria XXXL Texasin lisäksi isosti suomalaista porsaanlihaa saa nyt uutuusmakuna Atria XXXL Mexico Grillipihvi 900 g. Nämä veitsimureutetut paistipihvit ovat miedosti chili-barbeque-marinoitua viljaporsasta.

ATRIA BROILERIN GRILLILUUT MAKEAN MAUSTEINEN 900G
Valmistusmaa: Suomi

Atria Broilerin Grilliluut Makean Mausteinen 900 g on trendikästä sormisyötävää makean mausteisen marinadin ystäville. Tämä luullinen, nahaton tuote on sopivan voimakas ja mausteinen, muttei tulinen. Grilliluut on kätevä ja nopea valmistaa, tuloksena taatusti kypsää naposteltavaa.

ATRIA PERHETILAN BROILERIN OHUT FILEELEIKE LEMPEÄ GUAJILLO-CHILI 600G
Valmistusmaa: Suomi, pakkauksessa tilamerkintä
Lihapitoisuus: 75 %
Pakkauskoko: 4-6 fileeleikettä

Atria Perhetilan Broilerin Ohut Fileeleike Lempeä Guajillo-chili 600 g ovat mehukkaita ja lihaisia broilerin fileeleikkeitä, joiden mausteina käytetty mm. paprikaa, valkosipulia, mustapippuria, guajillo-chiliä. Tämä lempeänmakuinen fileeleike maistuu koko perheelle ja valmistuu nopeasti myös grillattuna.

ATRIA PERHETILAN BROILERIN SISÄFILEE LEMPEÄ MUSTAPIPPURI 600G
Valmistusmaa: Suomi, pakkauksessa tilamerkintä
Lihapitoisuus: 75 %
Pakkauskoko: 6-8 sisäfilettä

Atria Perhetilan Broilerin Sisäfilee Lempeä Mustapippuri 600 g ovat laadukkaita, broilerin sisäfileitä, joiden mausteina käytetty mustapippuria, paprikaa ja rakuunaa. Sisäfilee on sopivan kokoinen grilliin, ja se valmistuu helposti.

ATRIA AMERIKAN PERUNAT HOT PEPPER 500G
Valmistusmaa: Suomi

Atria Amerikan Perunat Hot Pepper 500 g on täysin uusi makuyhdistelmä, joka sisältää lohkoperunoita, maissia ja papuja pippurisessa öljykastikkeessa. Tämä perunalisuke valmistuu grillissä vain vartissa. Se sopii yhteen miedosti maustetun lihan kanssa.

ATRIA MAJONEESIDIPIT 225G
Valmistusmaa: Suomi
Kaksi eri makua:
• Atria Majoneesidippi Valkosipuli 225 g
• Atria Majoneesidippi Pippuri 225 g

Raikkaanmakuiset Atrian majoneesidipit, Atria Majoneesidippi Valkosipuli 225 g ja Atria Majoneesidippi Pippuri 225 g on valmistettu tuoreesta majoneesista. Majoneesidippi kruunaa ruuan kuin ruuan. Se on todella monikäyttöinen lisuke niin salaatin, grillatun lihan, perunoiden kuin myös dippikasvisten kaveriksi. Kätevästä uudelleensuljettavasta pakkauksesta riittää useampaankin käyttökertaan.

ATRIA COLESLAW JALOPENO 300G
Valmistusmaa: Suomi

Viime kesän listaykkönen, raikas Atria Coleslaw saa rinnalleen nyt makuvariantin, jossa on sopivasti potkua. Atria Coleslaw Jalapeñon 300 g vahva maku sopii lihan ja makkaran kaveriksi. Tuore jalapeñomajoneesi tuo sopivasti tulisuutta kaali-porkkanaraasteelle.


ATRIA CHORIZO 100G
Valmistusmaa: Suomi
Lihapitoisuus: 131 %

Atria Chorizo 100 g on pitkään kypsytetty mausteinen salamituote. Siinä on silavapaloja kuten Italian Salamissakin. Chorizon punainen väri tulee paprikasta, muina mausteina on käytetty mm. valkosipulia, paprikaa, cayennea, kardemummaa, juustokuminaa.

Lisätietoja:
- Siipikarjatuotteet: tuoteryhmäpäällikkö Katja Latvala, puh. 040 830 6930, katja.latvala@atria.fi
- Ruokamakkarat ja muut lihavalmisteet: tuoteryhmäpäällikkö Kaisa Kettula, puh. 0400 866 734, kaisa.kettula@atria.fi
- Kuluttajapakattu liha: tuoteryhmäpäällikkö Anna Kultalahti, puh. 040 865 2467, anna.kultalahti@atria.fi
- Valmisruoka: tuoteryhmäpäällikkö Johanna Hyytinen, puh. 040 586 0645, johanna.hyytinen@atria.fi, tuotepäällikkö Elina Välisaari, puh. 040 641 8327, elina.valisaari@atria.fi
- Leivänpäälliset: tuoteryhmäpäällikkö Mervi Kivimäki, puh. 040 353 1341, mervi.kivimaki@atria.fi
- Kuva- ja aineistopyynnöt: tiedottaja Marja Pirttikoski, puh. 0400 777 874, marja.pirttikoski@atria.fi


Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 noin 1 426 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903, jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atriagroup.com.

Liitetiedostot

Avainsanat

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok