Tiedotteet

Varatoimitusjohtaja Juha Ruohola eroaa Atria Oyj:n palveluksesta

3.6.2014 16:09

Atria Oyj, pörssitiedote 3.6.2014 klo 16.00

Juha Ruohola on ilmoittanut jättävänsä paikkansa Atria Oyj:n varatoimitusjohtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä 3.6.2014 alkaen. Ruohola eroaa tehtävästään omasta pyynnöstään.

Ruohola on työskennellyt Atrian eri johtotehtävissä Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Venäjällä vuodesta 1999 alkaen. Viimeksi hän on vastannut Atria-konsernin ostoista ja investoinneista sekä konsernin strategisesta kehittämisestä. Lisäksi Ruohola on toiminut konsernin toimitusjohtajan sijaisena.

Atria-konsernin talousjohtaja Heikki Kyntäjä nimitetään toimitusjohtajan sijaiseksi 3.6.2014 alkaen.

Lisätietoja antaa Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn, p. 0400 684224.

ATRIA OYJ
Juha Gröhn
toimitusjohtaja


Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2012 noin 1 344 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa ja Karkkilassa. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.atria.fi ja www.atriagroup.com.

Avainsanat

Olemme päivittäneet verkko- ja mobiilipalveluidemme tietosuojaselosteen vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen ("GDPR") vaatimuksia. Tietosuojaselosteessa kerromme, mitä henkilötietoja keräämme verkko- ja mobiilipalveluidemme käyttäjistä, miten käytämme niitä ja miten huolehdimme niiden suojaamisesta. Lue lisää.

Ok